Millaista seurakuntaa haluamme Mikaelissa rakentaa?

IMG_1541

Aluksi minun on kerrottava itsestäni ja omasta historiastani. Kasvoin perinteiseen luterilaiseen perheeseen perinteikkäällä pikkupaikkakunnalla. Kirkossa käytiin joskus ja jouluna. Syntisessä Turun kaupungissa kuitenkin ystävä jallitti Alfa-kurssille. Sitä kautta ajauduin Nuoren Katariinan seurakuntaan – ja seurakunta muutti maailmani. Sain elää ja kasvaa hulvattomassa porukassa, joka oli samalla hengellisesti hyvin elävä. Tuossa seurakuntaporukassa kutsumusopettajasta tuli kutsumuspappi ja myös luonteeni alkoi muuttua, pitkän linjan ystävän mukaan positiiviseen suuntaan.

Kun 10 vuotta sitten aloitin pappina Mikaelinseurakunnassa, halusin tarjota muille sitä samanlaista hyvää, missä olin saanut olla osallisena opiskelijaseurakunnassa. Aloitimme Alfa-kurssin ja kurssin jälkeen tarvittiin kokoontumisille jatkoa. Silloin alkoivat Kohtaamispaikka-illat, jotka myöhemmin kasvoivat Mikaelmessuksi. Iltapäivämessuna se on muodoiltaan nykyaikaisempi ja sisällöltään kohtaavampi sekä ennen kaikkea yhteisöllinen. Mikaelmessu toteutetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa ja se päättyy aina yhteiseen iltapalaan kirkossa.

Yhteisö tarkoittaa lämmintä huolehtimista

Mikaelmessu on kuitenkin enemmän kuin jumalanpalvelus – se on yhteisö. Yhteisöstä tulee mieleen joko ahdistava painostus tai lämmin toisista huolehtiminen. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Ennen kaikkea haluamme tarjota perheen, joka muuttaa maailmaasi. Kirkossa on kiva käydä, mutta syvällisempi tutustuminen toisiin tapahtuu muualla – pienemmissä porukoissa. Sitä varten olemme alkaneet perustaa perheitä. Perheitä? Ne ovat 10–20 hengen porukoita, jotka kokoontuvat yhteen tutustumaan syvemmin toisiinsa ja Jumalaan. Kaikkia kokoontumisia ohjaa armo (jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on), rakkaus (me haluamme kasvaa toistemme rakastamisessa = tekoja) ja ilo (seurakunnassa saa ja tulee olla hauskaa). Seurakuntaperheitä on erimallisia: nuorten aikuisten, rukoilijoiden, särkyneiden saviruukkujen, lapsiperheiden, sekalaisen seurakunnan jne.

Toivon, että jokainen, joka löytää Mikaelista itselleen perheen saisi kokea saman positiivisen muutoksen kuin minä aikoinaan: löytää hyviä ystäviä, antaa Jumalan hoitaa omia haavoja ja löytää sen tehtävän, jota varten sinut on luotu maailmaan. Haluamme myös antaa tuota hyvää eteenpäin ja muuttaa maailmaa Jumalan rakkaudella. Paakarlan ruokakassi-illat ovat tätä konkreettisimmillaan. Kun ensikertaa pääset palvelemaan näin lähimmäistä, se jättää jäljen sydämeesi. Ja mikä vielä ihmeellisempää – se jättää jäljen siihen sydämeen, jota olet palvellut. Kyllä Jumalan seurakunta on ihmeellinen!

Jos innostuit ja haluat löytää oman seurakuntaperheesi Mikaelista: Tule Mikaelmessuun! Voit myös tutustua perheisiin ja niiden vetäjiin (isä ja äiti) perhesivulla.

Pasi Jaakkola, kappalainen ja Mikaelmessu-yhteisön paimen.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Kasvava seurakunta

Tällä otsikolla vietettiin hiljan Mikaelin talvipäiviä ja siksi kirjoitan omia ajatuksiani siihen liittyen.

Kasvavia seurakuntia on ainakin Suomessa varsin vähän. Hehkutetaan, että Aasiassa tai Afrikassa seurakunnat kasvavat. Täällä taas erotaan kirkosta vauhdilla, ja kirkkoon kuuluvat nimikristitytkin vierailevat seurakunnassa vain pari kertaa vuodesta. Kirkko tuntuu olevan enemmän seremonioita tuottava laitos kuin perheyhteisö tai koti, jollaisesta Apostolien teot kertoo.

Määrällistä vai laadullista kasvua?

Seurakunta voi kasvaa määrällisesti tai laadullisesti. Määrällisesti kasvavassa seurakunnassa jäsenmäärä lisääntyy. Laadullisesti kasvavassa seurakunnassa taas sen jäsenet kasvavat uskossaan ”eteenpäin”. Molempia kasvutapoja tarvitaan. Ihanteellisessa tilanteessa siis seurakunnan piiriin tulee jatkuvasti uusia ihmisiä (tarkoitan uusia kristittyjä, en paremmista tapahtumista kiinnostuneita naapuriseurakuntalaisia), jotka löytävät paikkansa, ehkä jonkin palvelutehtävän ja sitten rekrytoivat seurakuntaan uusia ihmisiä ja niin edelleen.

Nuoruudessani seurasin kotipaikallani kolmen seurakunnan nuorten toimintaa läheisesti. Ensimmäisessä oli pieni, sitoutunut porukka ja laadukasta raamattuopetusta. Voisin sanoa, että laadullinen kasvu oli varsin hyvää, kun lähes koko porukka on edelleen uskossa, noin puolet jonkinlaisessa hengellisessä työssä (pastorina, gospelmuusikkona, nuorisotyöntekijänä jne.) ja loputkin yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Toisessa taas hehkutettiin jatkuvasti herätystä ja uusia uskoontuloja oli paljon. Ryhmä kasvoi nopeasti, väkimäärä tuplaantui vuosittain parin vuoden ajan. Laadullinen kasvu tai opetuslapseuttaminen kuitenkin hieman epäonnistuivat. Myöhempien vuosien aikana moni luopui uskostaan ja ilmeni myös muita ongelmia. Kolmannella taas ei ollut varmaankaan pyrkimystä minkäänlaiseen kasvuun, mutta kiinnostuneita oli paljon ja panostettiin hauskanpitoon ja sosiaalisiin suhteisiin. Optimaalinen seurakunta yhdistäisi nämä kolme täydelliseksi kokonaisuudeksi: opetuslapseksi kasvaminen, herätys ja suhteet.

Ajatellaan seurakuntaa Kristuksen ruumiina. Jokaisella elimellä on oma paikkansa ja tehtävänsä. Pelkästään määrällisesti kasvavaa seurakuntaa voisi verrata kasvaimeen, jossa solut lisääntyvät holtittomasti, mutta eivät erilaistu varsinaiseen tehtävään ja lopulta muodostavat möllöttävän patin, joka häiritsee kokonaisuuden toimintaa. Siksi tarvitaan myös laadullista kasvua, jossa ihmiset löytävät oman tehtävänsä Kristuksen ruumiissa ja alkavat toimia siinä elimessä, johon omat lahjat parhaiten sopivat.

Kiitos Jumala antamastasi kasvusta!

Olen ollut mukana Mikaelin seurakunnan toiminnassa kohtalaisen pitkään. Määrällisesti parin kymmenen hengen Kohtaamispaikasta on kasvanut Mikaelmessuyhteisö, jonka piirissä lienee ainakin pari sataa ihmistä. Laadullista kasvua huomaan erityisesti muutamissa pitkän linjan seurakuntalaisissa, joiden vaellusta olen seurannut pidempään. Uskallan siis sanoa, että kyseessä taitaa olla kasvava seurakunta. Kuitenkin nöyryydellä ja muistaen, että Jumala on se, joka antaa (oikeanlaisen) kasvun eikä mikään, mitä seurakuntalaiset itse saisivat aikaan.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter