Uskiksen summer survival pack

Ensimmäiset kesät uskovana olivat kovia. Tai ei – ne olivat kepeitä ja täynnä kaikkea. Kesäksi seurakunta hiljeni ja uudet uskovat saivat liihotella kuka missäkin. Minulle tämä tarkoitti sitä, etten tehnyt kesäisin mitään hoitaakseen suhdettani Taivaan Isään. Joku voisi ajatella, että on kummallista, jos ei usko hoitamatta säily. Itselleni uskovien yhteys, ihmisten näkeminen siis, on kuitenkin kuin vesi kasville. Olin siis aavistuksen nahistunut ensimmäisten uskovana viettämieni kesien jälkeen.

Mikaelmessuyhteisössä tapahtuu onneksi kesälläkin. On viikottainen kesäraamis, seurakuntaperheiden kokoontumisia, kaksi kesämessua ja jopa koirien uimarantaretki. Yksin ei tarvitse olla.

Miten huoltaa uskoa?

Itselleni tärkeää on ollut myös miettiä, miten huoltaa uskoani kotona ja kesän riennoissa, kun kaikki seurakunnan kesätapahtumat eivät aikatauluuni sovi. Kuulun Facebook-ryhmään, jossa luemme yhteistä Raamatun kohtaa päivittäin. Tällä hetkellä se on Mooseksen kirjoista ensimmäinen. Näen uskovaa ystävääni, soittelemme, kirjoittelemme. Iloitsen luonnosta ja omista läheisistäni. Rukoilen.

Muodikkaasti tiivistän kesäisen uskonhuollon kolmeen samalla kirjaimella alkavaan prinsiippiin:

  • Rukous – hiljenny, kiitä ja pyydä
  • Raamattu – lue, pohdi ja keskustele
  • Ryhmä – näe, soita ja iloitse  🙂
Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Sivutoimista taimiviljelyä

taimet

Kun kesä on aluillaan, tuore sivutoiminen yrtti- ja taimiviljelijä on innosta ymmyrkäinen. Ensimmäiset hänen siemenistä asti kasvattamistaan kirsikkatomaatintaimista ovat kuistilla kasvaneet lähes puolitoistametrisiksi, ainakin osa niistä. Itse tomaatit tulevat varmasti aikanaan, kun kukkiakin alkaa jo putkahdella taimien kärkiin. Viimekesäiset “fuskutaimet” (= muiden aloittamat) tuottivat jo makoisasti syötävää pöytään, mutta nyt tämä: lähes olemattomista siemenistä on noussut vihreitä ihanuuksia.

Vain tomaatinsiemenpussin ohjeiden tarkka lukeminen (mikä ei suinkaan ole “niiden muiden” ohjekirjaihmisten juttu) muutama ravinnepuikko, ahkeraa kastelemista ja lämmin, valoisa paikka, ja kasvun ihmettä ei tarvinnut odotella turhaan. Ihminen kylvää ja kastelee, mutta Jumala antaa kasvun. Tosin joskus on antamatta. Osaan taimista iskivät pikkuötökät, osaan tauti, jonka yrttipuutarhuri nimesi “oudoksi laiskuudeksi”, osa katkesi hämmästyttävistä ja hämäristä syistä, osaa ei hölmistynyt taimipuutarhuri hoksannut ajoissa tukea. Onneksi kokeneempi viljelijä vinkkasi tukemisen tärkeyden helposti poikki rapsahtaville kasveille: kasvin pitää voida nojautua johonkin.

Näkökulma Jumalan kasvatustyöhön

Teille lukijoille ei varmaankaan tarvitse monisanaisesti selvittää, kuinka puhuttelevaa tämä on kristitylle yrttipuutarhurille ollut: saada kalpea näkökulma Jumalan kasvatustyöstä. Mitä me ihmiset tarvitsemme kasvaaksemme pienistä vauvataimista taivaan valoon kurkottaviksi, hedelmää tuottaviksi pikku puiksi. Yksinään ei oikein pysy pystyssä ja toisinaan oksia rapsahtelee kipeästi poikki. Jos emme saa taivaan valoa, elävää vettä ja Sanan ravinteita, nuudumme tai olemme pitkään kitukasvuisia. Mutta elämä jatkuu: Hedelmiä saa joskus odottaa hamaan heinäkuun loppuun asti, mutta parhaimmillaan tuotamme satoa: kuka kymmenkertaisen, kuka viisikymmenkertaisen. Mutta kun talvi ja pimeä tulee, tomaatintaimet kuivuvat pois. “Ihminen on kuin kedon ruoho…”

Yllätysten puutarha, koettelemusten puutarha

Kun eräänä kevättalvena sivutoiminen viljelijä muutti perheineen erääseen vinksahtaneeseen huvikumpuun, entistä pihanomistajaa ei enää ollut kertomassa, mitä kaikkea pihassa kasvaa. Lisäksi taimiviljelijän kaupunkilainen biologiantuntemus oli orientoitunut lähinnä erottamaan kasvikunnan eläinkunnasta. Kun kevät koitti, oli suuri onni nähdä piha omenankukkia valtoimenaan (ne oli helppo tunnistaa). Maisema ilahdutti myös sinisellä kukkamerellä, jotka tuo kokeneempi viljelijä tiesi skilloiksi. Pihalla oli myös marjapensaita sekä jonkin verran koristevadelmia, mutta harmi kyllä ei makeita syömämarjoja. Viljelijä perheineen sai myös huomata, että nurmikko ei pysynyt tunnelmallisen pehmoisena aivan itsekseen. Niin ikään ei-niin-toivotut voikukat sekä nokkoset näyttivät kehittyvän ja kukoistavan ilman erityistä tukemistakin. Joka optimistisesti väittää niitä hyötykasveiksi, syököön itse rekka-autollisen nokkoslättyjä ja kitkerää voikukkasalaattia.

Pihan hoito kerta kaikkiaan ei sivutoimiselta taimiviljelijältä suju ilman koettelemuksia. Ensimmäisenä kesänä hän toiveikkaana maistoi koristevadelmaa, totesi sen nopeasti pahvin makuiseksi ja alkoi heti pohtia oikean lempimarjan istuttamista seuraavana keväänä. Kovalla vaivalla hänen pihan perälle istuttamansa mansikkamaa oli kyllä tuottanut muutaman marjan ahnaiden lintujen lisäksi myös ihmisille, mutta jäi seuraavana vuonna kevätkiireissä voikukkapellon alle. Taisi tuo mokoma olla myös lumen sulamisvesien paikka eli paikalliset sorsat olisivat keväällä viihtyneet siellä ilman viljelijän vilkasta koiraeläintä. Toisena vuonna häthätää istutettu vadelmapuska jäi ahnaiden koristevadelmien peittoon ja tukahtui.

Kasvun ihme

Mutta eräänä vuonna tapahtui ihme ja Jumala antoi taimipuutarhurille lahjan: vadelmapensaat alkoivat rehottaa keskellä pihaa. Mistä ne ollenkaan tulivat, puutarhuri ei täysin ymmärtänyt. Sen hän onneksi tajusi, että kaikkia piikikkäitä pensaita ei kannattanut napsia ruusupensaan versoina pois. Jännittyneen alkukesän kestäneen odotuksen jälkeen puutarhuri sai maistaakseen harvinaisia valkoisia vadelmia punaisten lisäksi. Viime vuonna sivutoimisen viljelijän sydänkesän aamut olivat yhtä vadelmajuhlaa. Jumala armossaan antoi herkullisen lahjan vähän hölmömmällekin puutarhurille.

Ison Ohjekirjan puutarhavinkkejä ja -huomioita:

  • “Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” Ps. 136
  • “Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.”… Ps. 103:15-18
  • “Osa siemenistä putosi hyvään maahan [–]. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Mark. 4:3-9.
  • “… Jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.” Joh. 15:1-6
  • “… mutta Jumala antaa kasvun.[–] Olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” 1 Kor. 3:6-9
Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Kauniit ja rohkeat

”Ja Jumala näki, että se oli hyvä.”

Jumala loi maailman, katseli luomaansa ja totesi sen olevan hyvän. Näin Hän toteaa ensimmäisen Mooseksen kirjan – ja myös Raamatun – ihan ensimmäisessä luvussa viisi kertaa. Vaatimattomana pohjalaisena voin oikein hyvin ymmärtää Hänen sanansa ja  kompata arviotaan tekemästään; priimaa pukkaa pohjalaistenkin heimolla….

Otsikko on lainattu eräästä loppumattoman tuntuisesta saippuasarjasta. Sen englanninkielinen nimi on The bold and the beautiful. Tuo ”bold” voidaan suomentaa myös röyhkeäksi, miksei myös ylpeäksi.

Voiko ajatella Jumalan olleen ylpeä tekemisistään? Voitko sinä (koskee myös ei-pohjalaisia) olla ylpeä tekemisistäsi? Vai koetatko parhaasi mukaan lakaista pienenkin ylpeydenpoikasen maton alle: ”Noo, ei tämä nyt mitään, tää on vaan tällainen.”

Kun puhumme ylpeydestä, onko se sinun mielikuvissasi jotain korskeaa, jotain inhottavaa – vai voitko ns. rinta rottingilla todeta – ainakin joskus: ”Mää tämän tein – kyl on komia.” Toki se, että toteaa noin täysin aidosti, on kaukana siitä ylpeydestä, joka kieltämättä aiheuttaa enemmän tai vähemmän näppylöitä. Uskovan ajatuksissa nuo ilmaisut mielellään saisivat saada loppukaneetin ”kiitos Jumalalle!” Mitä itse tuumit: haluatko sinä Jumalan itsensä valmistamana ja Hänen luomanaan olla kiitollinen siitä, että Jumala on tehnyt sinut? Vai yritätkö piilotella itseäsi erilaisten verukkeiden taakse. ”Mää ny olen vaan tällainen.” ”En mää oikein taida osata.” – Kuulostavatko nuo kaksi viimemainittua jo sellaisilta, että niiden parissa tunnet olosi kotoisaksi? Mitä luulet; ajatteleeko Jumala sinusta noin?

Tuntea nöyrästi kiitollisuutta ja sitä kautta iloa aidosta asiasta, Jumalan teosta; se on taitolaji!

Mitä mahtaa Jumala itse sanoa ylpeydestä? Ellei aikaisemmin niin viimeistään nyt mieleesi todennäköisesti juolahtaa etenkin meille suomaisille – ah! – niin rakas Pietarin ensimmäisen kirjeen 5. luku: ”… sillä Jumala on ylpeitä vastaan mutta nöyrille Hän antaa armon.” Saman kohdan yksi kohta kääntyy vuoden 1642 raamatussa: ”…. sillä Jumala on coreita wastan…”. Tämä on meidän isäin perintömme: älä ylpeile, älä koreile. Ja tähän olemme tulleet: näin myös voi Jumalan sanoa meistä ajattelevan. Voimmeko siis mitenkään päästä tuosta niin inhasta ylpeyden synnistä eroon? Vai olisiko koko asiaa katsottava ihan toisesta näkökulmasta.

Ja alussa….

Palatkaamme alkulähteelle, otsikkoon. Kauneus ja rohkeus; edellyttääkö rohkeus kauneutta ja kauneus rohkeutta? Jos vastaan kyllä, lopetatko lukemisen tähän ja lupaatko viedä minut saman tien saunan taakse vähän ”oppimaan” asioita? Koeta siis malttaa hiukan. Ottakaamme avuksi Jeesuksen oma sana.

”Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: ”Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha.” He ottivat esiin rahan, ja hän kysyi: ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Tämä vastaus jätti heidät ymmälle.

Jeesus tunnisti teeskentelyn. Jeesus myös tunnistaa meidät. Ihmisen yritys saada Hänet lukemattomilla tavoilla ansaan omine aivoituksinemme ja selittelyinemme jatkuu aina vain. Kaksi ensimmäistä selittelykertaa koko ihmiskunnan historiassa on kuvattu ensimmäisessä Mooseksen kirjassa; Adam vieritti omaa syytään Eevalle, Eeva käärmeelle. Kain ihmetteli: ”Olenko minä veljeni vartija?” Ihmiskunnan uho ja tuho alkoi jo tuolloin. Jumalan kärsivällisyys joutui koitteille mutta Hänen kaikkeuteen ulottuva suunnitelmansa myös käynnistyi.

Kuvittelepa tuolloinen näyttämö: Jumala kyseli Adamilta, missä olet. Adam vastasi, Jumala siirsi katseensa Eevaan ja sai kuulla: käärme petti! Jumalan ilme tuimeni ja katse kääntyi käärmeeseen. Niinpä käärme sai kuulla oman tuomionsa ja Adam ja Eeva ensimmäisinä ihmisinä ensimmäisen kerran evankeliumin:

”Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle….. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”

Jeesus syntyi vaimon siemenestä (ja Pyhästä Hengestä). Hänet ristiinnaulittiin ja piston Hän sai naulasta. Tuo teko – kuoleminen ihmiskunnan syntien vuoksi – polki rikki käärmeen eli perkeleen pään ja hänen tuomionsa sai sinetin. Kaiken tämän Jumala teki meidän kauniiden ja – ainakin alussa – täydellisten ihmisten vuoksi.

Kauneus on Katsojan silmissä. Kauneus on Jumalan silmissä ja siinä tavassa, millä Hän sinua ja minua katsoo. Rakkaudella.

Kauniit ja rohkeat. Miten tuo kaikki – veljesmurha, kateus, ylpeys – voi olla kaunista. Ei se voikaan olla. Mutta rohkeuden varmaan käsitämme. Kun Jeesus esitteli kolikkoa fariseuksille kertoi Hän myös kolikon molempien puolien ”terveiset”. Meidän ihmisten elämä on kuin tuon kolikon elämä. Meissä on Jumalan kuva mutta myös ihmisen kuva. Alussa, kun Jumala loi ihmisen, loi Hän myös maan. Mitä varten Hän sen loi; yllätytkö, jos väitän, että Hän loi sen ihmistä varten. Maan, josta Jumala sanoi, että se oli hyvä.

Jumalan kuvana sinä olet kaunis. Hän on valmis kateuteen asti halajamaan sitä henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan (Jaakobin kirje 4:5). Ylpeyttä Jumala ei meihin istuttanut. Se on ihan ihmisen omaa tuotetta. Kun seuraavan kerran katsot ihmistä, näet kauniin Jumalan kuvan. Hän ei näe rumaa, Hän ei näe vammaista, Hän ei näe Miss Suomea. Hän näkee oman kätensä jäljen; ja se on hyvä ja kaunis.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter