poniratsastus

Viime sunnuntaina oli Mikaelin kirkonmäellä jo perinteeksi muodostunut Kirkonmäkitapahtuma. Nyt jälkeen päin tiedän, että paikalla oli ainakin 400 ihmistä. Se taitaa olla ennätys.

Ystäväni Raija ja minä, olimme poniratsastuspisteellä. Se oli hieno, antoisa ja riemastuttava kokemus. Ponit Omega ja Hertta olivat supersuloisia, kilttejä ja rauhallisia otuksia. Uupumatta ne jaksoivat kantaa pieniä ja vähän isompiakin ratsastajia. Jono oli melko pitkä jo kolmelta kun Hertta ja Omega saapuivat lasten iloksi kirkonmäelle. Kun ponit lopettivat sen päivän urakkansa kello viisi, olivat ne kumpikin ansainneet  omenansa. Kylläpä ne maistuivatkin Omegalle ja Hertalle, kuten myös meille ihmisillekin! En edes muista, milloin viimeksi olen syönyt niin hyviä omenoita. Kiitos vaan, Paula ja Henri!

img_2655_pieniSiinä katsellessani ja kuunnellessani lasten riemua ja seuratessani onnellisia ilmeitä ja elämäniloa, mietin: missä vaiheessa elämää tapahtuu se, kun valtava riemu ja onni, tässä hetkessä eläminen, loppuu? Ihminen muuttuu tylsäksi ja arkiseksi eikä ympärillä oleva kauneus hetkauta enää suuntaan eikä toiseen. Sain valtavasti voimaa ja hyvää mieltä katselemalla kuinka pienet ratsastajatyöt ja -pojat nousivat reippaasti satulaan kukin omalla ainutlaatuisella tyylillään. Välillä joku nousi ratsaille äidin tai isän auttamana ja kiinni pitämänä, mutta kukaan ei pudonnut ponin selästä. Kukaan ei myöskään loukkaantunut eikä kenellekään tullut pahaa mieltä – oli vain naurua ja riemua. Ja ylpeyttä – sellaista ylpeyttä, jota tuntee kun on asiat hyvin, aurinko paistaa ja poni kuljettaa eteenpäin. Kun poniretki oli ohi, monet lapset kiittivät ponia, silittivät sen kylkeä tai harjaa. Mietin, miksi me aikuiset emme voi olla lasten kaltaisia? Nauttisimme auringosta ja antaisimme ponin (Jeesuksen ja Jumalan) kuljettaa meitä eteenpäin. Olisimme vailla turhia murheita ja huolia ja meillä olisi joku siinä vierellä kulkemassa ja auttamassa.

Siinä seistessäni ja katsellessani hienoa Mikaelinkirkkoa, mietin: ”Voi kunpa me aikuiset voisimme olla lasten kaltaisia ja ihmetellä Luojan kaunista maailmaa – vaikka pihan koivua ja sen vihreitä sävyjä ja osittain ruskan värjäämiä lehtiä. …niin ja sitä, kuinka jokainen lehti on vihreä, mutta yksikään ei ole samalla tavalla vihreä eikä muutenkaan täysin samanlainen.”

Jokainen puun lehti on omanlaisensa, mutta kiinni puussa. Yhdessä lehdet ja oksat muodostavat kauniin koivun. Samalla tavalla voisi ajatella, että me ihmiset olemme ikään kuin puun osia, jokainen omanlaisensa, ainutlaatuinen, tärkeä ja välttämätön. Itse voisin olla vaikka kuusenneulanen.

25.9.2016 Pasi Jaakkola: Rakkauden kaksoiskäsky
Ystävyyden ikoni ja ystävyyden kukka
Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter