Jeesus antoi opetuslapsilleen lähetyskäskyn ennen palaamistaan Isän luokse. Niistä ajoista asti ovat Jeesuksen seuraajat levittäneet evankeliumin ilosanomaa kaikkialla maailmassa. Tästä voisi helposti tällainen riviuskova ottaa paineita. Pitäisikö sitä sitten ryhtyä evankelistaksi, joka kiertää maata ja voittaa ihmisiä Jumalalle satamäärin, tai vähintään julistaa uskoaan Kauppatorilla ja kutsua Ruisrokkikansaa ottamaan Jeesus vastaan? Itse olen kuluneen vuoden aikana huomannut, että keskusteluni ihan uusienkin tuttavuuksien kanssa ovat usein kuin itsestään kulkenee uskonkysymysten äärelle. Olen saanut kertoa miten elämäni muuttui entistä paremmaksi Jeesuksen myötä. Kaikki ystäväni ja läheiseni tietävät uskoon tulostani, samoin työtoverini työpaikoillani. Monen puolesta olen spontaanisti rukoillut kun heillä on ollut jotain vaivaa kehossa tai mielessä.
Usko ei ole suoritus – olemme Jumalan lapsia
Välillä rukoilemista ja keskusteluja on ollut enemmän, välillä vähemmän. Kenenkään kanssa en ole mistään lähtenyt väittelemään. Olen tuonut vain esille sen mihin uskon itse, ja miten se ilmenee elämässäni. Jossain kohtaa tajusin, että se mitä teen on oikeastaan evankelioimista tavalla, joka on minulle juuri nyt luontaisin. Jumala ei vaadi meiltä koskaan enempää kuin mihin olemme valmiita. Usko ei ole suoritus. Olemme Jumalan lapsia, eikä meidän tarvitse kilpailla hänen huomiostaan tai rakkaudestaan. Saamme kasvaa omaan tahtiimme, ja meille kaikille on Hänen suunnitelmassaan oma paikkamme. Mukavuusrajoja on hyvä ylittää välillä, mutta niiden ylittäminen ei ole kilpailu. Meidän ei myöskään tarvitse yrittää käännyttää ketään, ainoastaan löytää Hänen eksyneitä lampaitaan.
Jeesushan on sanonut:
”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 6: 44)
”Ja hän sanoi: ”Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna”.” (Joh 6: 65 )
Ehkä minäkin jonain päivänä evankelioin kadulla, mutta näin nyt. Lapseuteen liittyy – vaikka kasvukipujakin niin myös – helppous! Tärkeintä on antaa itsensä vähetä ja Kristuksen kasvaa. Silloin muutamme maailmaa paremmaksi paikaksi vain olemalla keitä olemme.
