Hännän viuhahdus ja otus oli poissa
Viime Mikaelmessussa yksi lammas katosi. Se koikkelehti penkkirivien välissä ja määki ääni väristen. Lopulta näkyi vain töpöhännän viuhahdus, eikä otusta ollut sen jälkeen enää missään. Lasten – ja aikuisten – katse kiersi penkiltä toiselle, kun paimen lampaita laskiessaan huolestui ja pohti jäädäkö istumaan ja odottamaan, että kadonnut palaa, vai lähteäkö sen perään.
Mitä Jeesus tekisi?
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen.”
Tämäkin paimen lähti perään ja lammas löytyi.
Valvotut yöt, murehditut päivät
…meidän perheessä ja elämässä etsimisen, löytämisen ja löytymisen teemat ovat usein esillä koirien harrastusten myötä. Mieheni kouluttaa nyt toista koiraa pelastuskoiratehtäviin etsimään kadonneita ihmisiä ja puolitoista vuotta sitten edesmennyt Wilma oli minun etsijäkoirani, jota olin kouluttanut löytämään kadonneita lemmikkieläimiä.
Vajosin kirkonpenkissä kadonneen lampaan myötä muistoihini miettimään niitä kaikkia kertoja kun olen Wilma-koiran kanssa lähtenyt liikkeelle etsimään kadonnutta kissaa, koiraa tai kilpikonnaa. Kun etsintäpyyntöpuhelu tulee, on langanpäässä aina joku, jolla on aivan valtava huoli ja hätä kadonneesta. Usein takana on jo monta valvottua yötä ja murehdittua päivää. Omille teilleen lähtenyt halutaan turvaan, pois yksin yöstä vaeltamasta. Ennen sitä murehtiminen ei lakkaa. Kaikki mahdolliset vaarat – ja erityisesti kysymys nähdäänkö enää koskaan kaihertavat mielessä niin, ettei elämästä tahdo tulla yhtään mitään.
Siinä surun ja huolen keskellä on etsijälläkin välillä tiukat paikat pitää tunteensa kurissa, että pystyy keskittymään tehtävään. Kerran jos toisenkin ihmisten hätä ja huoli on piirtänyt mieleeni elävän ja puhuttelevan kuvan siitä, millaista huolta Taivaan Isä kokee kadonneista lapsistaan.
Isä etsii eksynyttä, hoivaa löytynyttä
Kun karkuri löytyy, huoli vaihtuu iloon ja helpotukseen. Viime metrit ovat erityisen tarkkaa työtä, ettei onnistu pelottamaan kadonnutta uudelleen kauemmaksi, sillä villiintyneelle eläimelle saattaa tulla pakoreaktio ennen antautumistaan tuttujenkaan käsien kannettavaksi. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja on odotettava hetkeä, jolloin karkuri rauhoittuu ja pystyy tunnistamaan tutun hajun ja tutun äänen.
En ole milloinkaan nähnyt omistajan olevan vihainen omille teilleen lähteneelle lemmikille tai toruvan sitä, kun se on löytynyt. Jälleennäkemisen hetki on lähes pyhä. Se on poikkeuksetta täynnä ilon kyyneleitä, rakkautta ja hellyyttä. Pian puhelimetkin soivat ja ilo ja helpotus jaetaan hengessä mukana olleiden ystävien kanssa.
Jumalan etsivä rakkaus on samanlaista. Hänen Isän sydämensä etsii meitä lakkaamatta ja eikä löydä rauhaa niin kauan kun yksikin kulkee yössä yksin. Isä etsii epätoivoisesti eksyneitä tuodakseen heidät kotiin turvaan. Kun eksynyt löytyy, Jumala ei moiti. On ilon kyyneleiden, hoivaamisen ja rakastamisen aika.
Joka ainoasta iloitaan
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.”
Luuk. 15:4-7
Haaste
Hyvä Paimen antaa myös meille esikuvan. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu eksyneiden etsiminen ja hoitaminen. Otatko haasteen vastaan?
