Raamatun lukeminen on kuin hammaslangan käyttö. Jokapäiväinen hyödyllinen ja tärkeä asia, mutta silti tuntuu velvollisuudelta. On helppoa löytää aikaa ja intoa lukea sanomalehteä tai naamakirjaa, mutta Raamatun lukemiseen joudun patistamaan itseäni.
Olen miettinyt usein syitä, miksi Raamatun lukeminen on niin vaikeaa. Sivut ovat ohuet ja teksti on pientä. Kieli on vanhanaikaista ja teksti vaikeaselkoista. Olen lukenut samat kohdat kymmenen tai sata kertaa. Olen syntinen ja luen pyhää kirjaa. Olen laiska.
Nuorena kristittynä jonkin hengellisen kirjan innoittamana tulin siihen tulokseen, että sopiva tahti on lukea Raamattu läpi vuodessa. Pari vuotta meni ihan hyvin, mutta sitten homma alkoi pahasti tökkiä. Aamulla aloin painaa torkkua mieluummin kuin herätä lukemaan ja vähitellen tahti hidastui. Muutin kaupungista toiseen ja päätin irtisanoutua kaikesta lakihenkisestä kuten Vanhan Testamentin lukemisesta. Sitten olen lukenut vaihtelevalla menestyksellä Uutta Testamenttia ja valikoituja kirjoja Vanhasta Testamentista. Toisaalta kaipaan järjestelmällisyyttä, jossa voin merkata päivän tekstit ja vuosien määrästä laskea, montako kertaa olen Raamatun lukenut. Toisaalta ajatus sukuluetteloista ja lakiteksteistä vuosi toisensa jälkeen ei houkuta.
Jotkut lukisivat – jos se olisi mahdollista
Vainotut kristityt maailmalla lukevat Raamattua innolla, mutta joutuvat tekemään sen piilossa. Lisäksi muutamalla kansalla ei ole vielä ollenkaan mahdollisuutta lukea Raamattua omalla kielellään. Meillä taas on vihkiraamattu, rippiraamattu sekä uusi, vanha ja vaihtoehtoinen käännös tarjolla ja vielä mobiiliversio puhelimessa, mutta ei intoa niiden lukemiseen. Löytyy synnintuntoa huonosta raamatunlukumotivaatiosta tai sitten ylpeyttä omasta ahkerasta lukutottumuksesta.
Haluanko olla kuulolla?
Kaksi asiaa vastausta ja vastakysymystä, miksi silti lukisin (ja luen) Raamattua. Jumala puhuu Sanansa kautta – haluanko olla kuulolla? Ja olenko valmis ottamaan haasteen myös toteuttaakseni Jumalan sanaa jokapäiväisessä elämässäni?
