Olen koko ikäni asunut puolen kilometrin säteellä Mikaelinkirkosta. Kuuset olivat 60 vuotta sitten paljon pienempiä. Kuusien alla leikin pienenä, kirkkoon en uskaltanut sisälle mennä. Naapurin vanha pappa vei minut kirkkoon yhden ainoan kerran ja kertoi Jumalasta. Viihdyin lapsena hyvin omassa seurassani ja pidin ajattelemisesta. Usein näin muut ihmiset ikään kuin yleisönä; niin oli yksinkertaisempaa ja silloin tiesin aina, miten minun pitää suhtautua heihin.
Myöhemmin neljän lapsen äidiksi tultuani huomasin, että en ole kaiken keskipiste eikä mikään enää ollut yksinkertaista. Juuri kun luulit ymmärtäväsi jonkin asian logiikan, kaikki muuttui hetkessä. Perhe-elämän pyörteissä ymmärsin: Ihminen on mysteeri. Löysin kuitenkin identiteettini Kristuksessa jo varhain, joten yritykset ymmärtää elämää paranivat päivä päivältä. Otin myöhemmin todesta Jeesuksen käskyn mennä kertomaan evankeliumia kaikkeen maailmaan – Jeesukseen uskovan korkein kutsumus on johtaa ihminen Kristuksen luo. Jokainen sielu on Jumalalle kallis. Siksi iloitsen siitä, että olen löytänyt Mikaelmessuyhteisön, jossa tavoitteenamme ei ole vain suuntautua ylöspäin suhteessa Jumalaan vaan myös kasvaa vuorovaikutussuhteeseessa muuhun seurakuntaperheen kanssa – siis ulospäin suhteessa lähimmäisiin.
Kaikista ei ole diakoneiksi, lähetystyöntekijöiksi eikä saarnaajiksi. Normaali arkeni kuluu kristittynä erilaisten ihmisten keskellä. Minulla on halu kohdata ja keskustella heidän kanssaan. Tunnen paljon ihmisiä, joilla ei ole mahdollisesta kirkon jäsenyydestä huolimatta kontaktia mihinkään seurakuntaan. Heidän kanssaan yritän rakentaa välittömiä ja mutkattomia ihmissuhteita. Luottava suhde ihmisiin onkin pitkällinen prosessi. Siinä ei riitä pelkät sanat, vaan tarvitaan läsnä olevaa myötäelämistä. Yhteisössämme muiden kanssa voinkin rukoilla Pyhää Henkeä antamaan viisautta, että voisi nähdä erilaiset ihmiset ja osoittaa rakkautta heitä kohtaan.
Mikaelmessuyhteisö on minulle kuin turvallinen perhe. Tämä perhe muutti aikanaan maailmani ja siitä saan voimaa olla Jeesuksen opetuslapsena ja elää todeksi yhdessä muiden kanssa Jeesuksen monimuotoista lähetyskäskyä.