”Ystävän kanssa jopa kakku maistuu astetta paremmalta”
”Tä!? Eiks uskovaiset oo kaikki yhtä suurta perhettä? Eiks ne kaikki ole sun ystäviä?” Ovat ja eivät. Kristittyjen keskinäinen rakkaus on minulle täyttä totta nykyään. Sillä saralla on Jumala näyttänyt voimansa, muistan vielä erittäin rajoittuneesti suvaitsevaisen tuoreen uskovan itseni vuosien takaa. Huh, hävettää vähän. Nykyään onnistuu jo paremmin.
Tosiystäviä minulla on yhteisössämme muutamia. He ovat niitä, joilla on minulle aikaa pahalla hetkellä. Sellaisia, joiden seurassa voin olla aivan pidäkkeetön hekottaja tai oma huolestunut ja neuroottinen itseni. He tietävät kipuni ja iloni. Näitä ystäviä tuen itse kaikin käytössä olevin keinoin, haluan kuulla heistä jatkuvasti ja iloitsen heidän iloistaan.
Ainutlaatuiseen ystävyyteen kuuluu toistemme tukeminen
Olen viimeisen vuoden aikana saanut tutustua yhteen uskovaan ystävääni yhä paremmin. Mietin tätä blogia varten sitä, mikä ystävyydestämme tekee niin ainutlaatuista.
Jos istumme kahvilla, se näyttää ihan samalta kuin mikä tahansa herkkuhetki. Puhumme pinnallisia ja arkisia: koirista ja koulusta, työstä ja teineistä. Salakuunnellessa pidempään voisi jo huomata, että ystävyytemme on antanut meille lahjaksi Jeesus. Syvällisempi setti aktivoituu helposti. Yritämme tukea toisiamme niillä alueilla, jotka ovat meille kasvun paikkoja. Jos ystäväni sanoo sortuneensa vaikka juoruiluun, en sano ”ei se mitään, kaikkihan niin tekevät”. Jos minä kerron päästäneeni valkoisen valheen, ei ystäväni korjaa sitä kehottamalla toiseen samanmoiseen.
Tuemme siis toisiamme tulemaan sellaisiksi, joiksi Jumala meidät tarkoitti. Välillä se tarkoittaa pikaista ripittäytymistä, välillä pidempää keskustelua. Välillä se on naurua, joskus muutamia kyyneleitäkin. Meidän ystävyydessämme se on kaikkein eniten kirjoittamista. Olemme joka ainoa päivä tekemisissä kirjoittaen. Joskus rukoilemme puhelimessa, mikä on paitsi helpottavaa ja tärkeää myös ajoittain huvittavaa arjen aherruksen lomassa.
”Vastavuoroiset pelastusrenkaat”
Olen välttänyt monta pikaistuksissa tehtyä mokaa ystäväni mielipiteiden ansiosta. Olen saanut suoria mielipiteitä tilanteissa, joissa myötäily ja hyssyttely olisi voinut johtaa minut suurempiin hankaluuksiin. Olen itsekin kasvanut rehelliseen suuntaan, kun olen kommentoinut ystäväni tilanteita.
Ystävyys saman arvomaailman jakavan ystävän kanssa on minulle tärkeä. Se on kuin pelastusrengas, varmuus siitä, että on ystävä, joka aivan varmasti rukoilee puolestani, jos joskus en itse pysty. Se on myös varmuutta siitä, ettei tämä ystävä väisty, vaikka mokaisin tai kun olen eri mieltä hänen kanssaan.
Lopuksi: jos sinulla ei vielä ole tällaista uskovaa ystävää, pyydä sitä Jumalalta. Niin minäkin sain omani. 🙂
