Kirjoitan tätä Mikaelin talvipäivien lähetysjuhlassa, jonka aiheena on Lähetys – seurakunnan tärkein tehtävä. Jeesus lähetti opetuslapset ja myös meidät menemään ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen. Helppo juttu, eikö niin? Jeesus on varmasti kanssamme, kun jaamme evankeliumia naapurustossa, työpaikalla tai lähetyskentillä, mutta parhaasta mahdollisesta avusta huolimatta lamppu jää joskus vakan alle.
Yksi puhujista määritteli lähetystyön olevan ”lähetettynä elämistä”. Yhteistyö Pyhän Hengen kanssa saa aikaan sen, että oma kutsumus kirkastuu ja alkaa huomata arjessa tilanteita, joissa voi jollain tavalla olla jollekin ihmiselle osa Jumalan suunnitelmaa.
Oma kokemukseni evankelioinnista ilmenee esimerkiksi ihmisten kohtaamisena ja inhimillisten tarpeiden huomioimisena. Olen kokenut, että tuollaisissa tilanteissa ihminen on avoimempi evankeliumille kuin sellaisissa, joissa hän kokee olevansa menestynyt. Eilen illalla talvipäiviltä menin vielä ystävän luokse ja puolilta öin kävellessäni kotiin koin tällaisen kohtaamisen. Lähellä kotiani näin harhailevan ihmisen, joka näytti eksyneeltä, päihtyneeltä ja kovia kokeneelta. Hän oli hukannut reppunsa, rahansa ja puhelimensa. Kotiin oli matkaa 18 km, eikä hänellä ollut mitään suunnitelmaa, minne mennä. Tilasin hänelle taksin, maksoin matkan kotiin ja kerroin Jeesuksesta. En siksi, että olisin pätevä kristitty vaan siksi, koska en voinut jättää häntä huomaamatta. Jumalan rakkaus saa aikaan rakkautta lähimmäisiä kohtaan.
”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun” , Paavali kirjoittaa (1. Kor. 3:6). Jokaisen uskovan osuus evankelioinnin ketjussa on tärkeä ja annetaan Jumalan vastata lopputuloksesta.
”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” (Ef. 2:10)
