Kauniit ja rohkeat

”Ja Jumala näki, että se oli hyvä.”

Jumala loi maailman, katseli luomaansa ja totesi sen olevan hyvän. Näin Hän toteaa ensimmäisen Mooseksen kirjan – ja myös Raamatun – ihan ensimmäisessä luvussa viisi kertaa. Vaatimattomana pohjalaisena voin oikein hyvin ymmärtää Hänen sanansa ja  kompata arviotaan tekemästään; priimaa pukkaa pohjalaistenkin heimolla….

Otsikko on lainattu eräästä loppumattoman tuntuisesta saippuasarjasta. Sen englanninkielinen nimi on The bold and the beautiful. Tuo ”bold” voidaan suomentaa myös röyhkeäksi, miksei myös ylpeäksi.

Voiko ajatella Jumalan olleen ylpeä tekemisistään? Voitko sinä (koskee myös ei-pohjalaisia) olla ylpeä tekemisistäsi? Vai koetatko parhaasi mukaan lakaista pienenkin ylpeydenpoikasen maton alle: ”Noo, ei tämä nyt mitään, tää on vaan tällainen.”

Kun puhumme ylpeydestä, onko se sinun mielikuvissasi jotain korskeaa, jotain inhottavaa – vai voitko ns. rinta rottingilla todeta – ainakin joskus: ”Mää tämän tein – kyl on komia.” Toki se, että toteaa noin täysin aidosti, on kaukana siitä ylpeydestä, joka kieltämättä aiheuttaa enemmän tai vähemmän näppylöitä. Uskovan ajatuksissa nuo ilmaisut mielellään saisivat saada loppukaneetin ”kiitos Jumalalle!” Mitä itse tuumit: haluatko sinä Jumalan itsensä valmistamana ja Hänen luomanaan olla kiitollinen siitä, että Jumala on tehnyt sinut? Vai yritätkö piilotella itseäsi erilaisten verukkeiden taakse. ”Mää ny olen vaan tällainen.” ”En mää oikein taida osata.” – Kuulostavatko nuo kaksi viimemainittua jo sellaisilta, että niiden parissa tunnet olosi kotoisaksi? Mitä luulet; ajatteleeko Jumala sinusta noin?

Tuntea nöyrästi kiitollisuutta ja sitä kautta iloa aidosta asiasta, Jumalan teosta; se on taitolaji!

Mitä mahtaa Jumala itse sanoa ylpeydestä? Ellei aikaisemmin niin viimeistään nyt mieleesi todennäköisesti juolahtaa etenkin meille suomaisille – ah! – niin rakas Pietarin ensimmäisen kirjeen 5. luku: ”… sillä Jumala on ylpeitä vastaan mutta nöyrille Hän antaa armon.” Saman kohdan yksi kohta kääntyy vuoden 1642 raamatussa: ”…. sillä Jumala on coreita wastan…”. Tämä on meidän isäin perintömme: älä ylpeile, älä koreile. Ja tähän olemme tulleet: näin myös voi Jumalan sanoa meistä ajattelevan. Voimmeko siis mitenkään päästä tuosta niin inhasta ylpeyden synnistä eroon? Vai olisiko koko asiaa katsottava ihan toisesta näkökulmasta.

Ja alussa….

Palatkaamme alkulähteelle, otsikkoon. Kauneus ja rohkeus; edellyttääkö rohkeus kauneutta ja kauneus rohkeutta? Jos vastaan kyllä, lopetatko lukemisen tähän ja lupaatko viedä minut saman tien saunan taakse vähän ”oppimaan” asioita? Koeta siis malttaa hiukan. Ottakaamme avuksi Jeesuksen oma sana.

”Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: ”Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha.” He ottivat esiin rahan, ja hän kysyi: ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Tämä vastaus jätti heidät ymmälle.

Jeesus tunnisti teeskentelyn. Jeesus myös tunnistaa meidät. Ihmisen yritys saada Hänet lukemattomilla tavoilla ansaan omine aivoituksinemme ja selittelyinemme jatkuu aina vain. Kaksi ensimmäistä selittelykertaa koko ihmiskunnan historiassa on kuvattu ensimmäisessä Mooseksen kirjassa; Adam vieritti omaa syytään Eevalle, Eeva käärmeelle. Kain ihmetteli: ”Olenko minä veljeni vartija?” Ihmiskunnan uho ja tuho alkoi jo tuolloin. Jumalan kärsivällisyys joutui koitteille mutta Hänen kaikkeuteen ulottuva suunnitelmansa myös käynnistyi.

Kuvittelepa tuolloinen näyttämö: Jumala kyseli Adamilta, missä olet. Adam vastasi, Jumala siirsi katseensa Eevaan ja sai kuulla: käärme petti! Jumalan ilme tuimeni ja katse kääntyi käärmeeseen. Niinpä käärme sai kuulla oman tuomionsa ja Adam ja Eeva ensimmäisinä ihmisinä ensimmäisen kerran evankeliumin:

”Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle….. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”

Jeesus syntyi vaimon siemenestä (ja Pyhästä Hengestä). Hänet ristiinnaulittiin ja piston Hän sai naulasta. Tuo teko – kuoleminen ihmiskunnan syntien vuoksi – polki rikki käärmeen eli perkeleen pään ja hänen tuomionsa sai sinetin. Kaiken tämän Jumala teki meidän kauniiden ja – ainakin alussa – täydellisten ihmisten vuoksi.

Kauneus on Katsojan silmissä. Kauneus on Jumalan silmissä ja siinä tavassa, millä Hän sinua ja minua katsoo. Rakkaudella.

Kauniit ja rohkeat. Miten tuo kaikki – veljesmurha, kateus, ylpeys – voi olla kaunista. Ei se voikaan olla. Mutta rohkeuden varmaan käsitämme. Kun Jeesus esitteli kolikkoa fariseuksille kertoi Hän myös kolikon molempien puolien ”terveiset”. Meidän ihmisten elämä on kuin tuon kolikon elämä. Meissä on Jumalan kuva mutta myös ihmisen kuva. Alussa, kun Jumala loi ihmisen, loi Hän myös maan. Mitä varten Hän sen loi; yllätytkö, jos väitän, että Hän loi sen ihmistä varten. Maan, josta Jumala sanoi, että se oli hyvä.

Jumalan kuvana sinä olet kaunis. Hän on valmis kateuteen asti halajamaan sitä henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan (Jaakobin kirje 4:5). Ylpeyttä Jumala ei meihin istuttanut. Se on ihan ihmisen omaa tuotetta. Kun seuraavan kerran katsot ihmistä, näet kauniin Jumalan kuvan. Hän ei näe rumaa, Hän ei näe vammaista, Hän ei näe Miss Suomea. Hän näkee oman kätensä jäljen; ja se on hyvä ja kaunis.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter