Unelma avioliittoperheestä

Vähän aikaa sitten tuli kuluneeksi 18 vuotta siitä, kun olin haalaripukuisena nuorena opiskelijana kavereideni kanssa viettämässä iltaa paikallisessa ravintolassa, ja komea hymyilevä mies tuli hakemaan minua tanssimaan. Ihastuimme toisimme ja tässä sitä ollaan, valtava määrä yhteisiä kokemuksia rikkaampana. Vuosiin on mahtunut ihania, kevyitä, iloisia, onnellisia aikoja, mutta myös valtavia menetyksiä, surua, sairautta ja raskaita vuosia.

Olimme olleet jo monta vuotta naimisissa, kun osallistuimme monien ystäviemme suosittelemalle avioliittoleirille. Olimme tuolloin keskellä raskasta elämänvaihetta, johon oli kuulunut ja kuului masennusta, työttömyyttä, lapsettomuutta, hedelmöityshoitoja ja keskenmenoja, joista raskain oli kaksospoikiemme menetys raskausviikolla 19.

Avioliittoleirillä saimme keskittyä täysin avoimesti kertomaan toisillemme synkimmistäkin tunteistamme, erilaisista tarpeistamme ja pohtimaan sitä, mitä elämältä oikein haluamme. Tuo viikonloppu oli meidän avioliitollemme käänteentekevä, ja vasta sen jälkeen olemme todella alkaneet yhdessä käydä läpi tunteitamme ja tarpeitamme. On ihanaa saada olla täysin avoin, ja uskaltaa luottaa siihen, että toinen pysyy rinnalla, vaikka paljastan hänelle itsestäni
nekin puolet, joista ei kehtaisi ja haluaisi puhua. Ja miten tärkeää oli huomata esimerkiksi se, että meidän niin sanotut rakkauden kielemme ovat ihan erilaisia: toinen toivoo esimerkiksi paljon läheisyyttä, kun taas toinen kaipaa kauniita sanoja ja rakkaudentunnustuksia.

Kun pastorimme mainitsi, että seurakunnastamme puuttuu avioliittoperhe (eli pienryhmä), ajattelin, että asialle on tehtävä jotain. Innostuimme mieheni kanssa molemmat ja unelmamme on, että tässä ryhmässä voisimme yhdessä toisten avioparien kanssa avoimesti ja luottamuksella jakaa elämäämme ja kasvaa vaimoina ja aviomiehinä. Jokainen aviopari on lämpimästi tervetullut mukaan. Aloitamme ryhmän vetämisen vielä tänä keväänä.

Olemme itse huomanneet, että vaikka tärkein ”työ” avioliiton eteen tehdään kahdestaan, erilaiset avioliittoon liittyvät illat, pienryhmät ja tapahtumat, joissa tapaa muita aviopareja ja saa keskustella heidän kanssaan, avaavat silmät näkemään omankin avioliiton eri perspektiivistä ja antavat paljon uusia työkaluja ja ideoita, miten ehkä voisi toimia.

Samuli Putro laulaa kauniisti ja osuvasti: ”Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.” Olen kiitollinen, että Jumala on antanut minulle lahjaksi aviomieheni. Siksi haluan ruuhkavuosienkin keskellä löytää tarpeeksi aikaa avioliitollemme.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan uuteen avioliittoryhmään, laita sähköpostia: leena.malmivirta@gmail.com

Leena Malmivirta

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Onnea 5-vuotias Mikaelmessu!

mikaelmessu_onnea

Kiitos upeista juhlista sunnuntaina ja kaikista yhteisistä vuosista!

Mikaelmessun näky ”Haluamme tarjota perheen, joka muuttaa maailmaasi” on toteutunut minun kohdallani. Kun mietin tilannetta, jossa olin ennen kuin löysin uudestaan Jeesuksen ja sitä myötä tämän yhteisön, moni asia oli toisin. Nyt tuntuu kaukaiselta ajatella etenkin sitä, etten tuntenut seurakunnasta yhtään ketään, kun ensimmäistä kertaa tulin Kohtaamispaikkaan ja sitä kautta löysin myös Mikaelmessut. Olen, kuten miehenikin, saanut seurakunnasta monta rakasta ystävää. Perheenä olemme tutustuneet muihin lapsiperheisiin ja viettäneet paljon ihania hetkiä heidän kanssaan. Meidät otettiin heti lämmöllä ja rakkaudella vastaan ja meihin haluttiin tutustua. Saimme tuntea itsemme tervetulleiksi. Vuosien varrella yhteisön tarjoama tuki on ollut meille tärkeää. Koen niin, että yhteisö todella on meille perhe, ja toivon, että jokainen messuun tuleva saisi kokea samaa ihanaa armon ja rakkauden tunnelmaa.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Ehdoitta hyväksytty!

Onko sinulla joku ihminen, joka rakastaa sinua pyyteettömästi, ilman ehtoja? Sellaisena kuin olet, eikä esimerkiksi sen vuoksi mitä teet ja että sinäkin rakastat häntä?

Olisi ihanaa, jos meillä kaikilla olisi tällainen ihminen elämässämme. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Itse olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota yhteiskunnassamme vallitsevaan valtavaan suorittamisen kulttuuriin. Vaatimuksia satelee monelta suunnalta, ja jo lapsia arvioidaan suoritustensa perusteella vaikkapa alakoulun harrastuskerhossa, mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä!

Töissä ihmisiltä vaaditaan yhä kovempia suorituksia. Jos vielä ihan lähimmätkin ihmiset tuntuvat esimerkiksi kehuvan ja kiittävän meitä eniten nimenomaan hyvistä suorituksistamme, omakuvamme saattaa vääristyä.

Parantavaa hyväksyntää

On mahtavaa, kun saa olla oma itsensä. Puutteellisena, haavoittuvana, ja kuitenkin hyväksyttynä ja rakastettuna. Meillä on mielestäni upea käytäntö eräässä seurakuntamme pienryhmässä. Kun käymme läpi niin sanotun kuulumiskierroksen, jokainen saa omalla vuorollaan kertoa muille, mitä omasta elämästään sillä hetkellä haluaa jakaa. Muiden tehtävä on vain kuunnella. Kukaan ei neuvo tai kommentoi, ainoastaan kuuntelee. Olen saanut kokea suorastaan parantavaa hyväksyntää, kun saan olla juuri sellainen kuin olen. Koen, että vaikka kertoisin kuinka kipeistä kokemuksistani tai huonoista puolistani, minut hyväksytään sellaisena. Toki saan kokea tällaista myös muualla kuin tässä ryhmässä.

Toivon, että poikani tulevat muistamaan sen, mitä yritän heille sanoa joka päivä: Taivaan Isi loi sinut juuri tällaiseksi. Olet ihana ja rakastettava. Haluan välittää heille sen kokemuksen, että heitä rakastetaan juuri sellaisina kuin he ovat, ei vaikkapa sen vuoksi mitä he tekevät tai ovat tekemättä. Kumpa osaisimme välittää heille edes pienen aavistuksen huikeasta Jumalan rakkaudesta meitä jokaista kohtaan.

Olemme Jumalan ihmeitä. Hän rakastaa sinua, sellaisena kuin olet. Hän on sinut luonut ja tarkoittanut juuri sinuksi. Hän katsoo sinua ihaillen, hyväksyen ja rakastaen.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Mikään kohtaaminen ei ole sattumaa

Herra on hyvä!

On taas ollut niin mahtavaa huomata, miten Hän toimii ja tietää kaikki tarpeeni kullakin hetkellä. Paremmin kuin minä itse. Viime viikkoina olen kiinnittänyt uudella tavalla huomiota lähimmäisiini, kuten paimenemme Pasi edellisen Mikaelmessun saarnassaan kehotti. Leikkipuistossa on olen saanut käydä hyviä keskusteluja ja sohvalleni on ”ilmestynyt” ihminen, joka on halunnut kertoa asioistaan, ja joka on tarttunut tarjoukseeni rukoilla hänen puolestaan. Myös itse olen saanut kokea muiden minua kohtaan osoittamaa ihanaa lähimmäisenrakkautta monessa muodossa: rohkaisevana tekstiviestinä, ymmärtävänä katseena, tarjouksena katsoa lasteni perään, ovelleni yllättäen tuotuina lahjoina, valmiiseen ruokapöytään pääsemisenä…

On ihanaa havaita kaikki ne ihmiset ja tilanteet, joissa sekä me voimme osoittaa rakkautta muille että ottaa sitä itse vastaan. Mikään kohtaaminenkaan ei ole sattumaa vaan johdatusta: Jumala jostain syystä haluaa että kohtaan juuri sillä hetkellä juuri sen ihmisen. Meillä molemmilla voi olla toisillemme annettavaa enemmän kuin arvaisimmekaan. Toivon, että jatkossakin muistan kiinnittää huomioni näihin tilanteisiin arjen keskellä.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter