mennessä Marion Routti | 2.02.2018 | Ajankohtaista, Blogi
Sain kutsun Turun ammattikorkeakouluun pääsykokeisiin. Vähän harmitti ennen lähtöä, kun pääsykoepäivälle oli ennustettu koko viileän ja pilvisen alkukesän lämpimintä päivää. Kotoani on Turkuun kolmen tunnin ajomatka, joten kaunis päivä kuluisi minulta auton penkillä. Olin varannut mielestäni reippaasti aikaa matkan taittamiseen, mutta pysähtyessämme tankkaamaan kirkonkylällä, tajusin tehneeni kohtalokkaan ajatusvirheen: olin laskenut, että jos lähdemme ajamaan klo 9.15, olemme perillä hyvissä ajoin. Huoltoasemalle saapuessamme kello oli 9.30, ja pääsykoe alkaisi klo 12 , paikalla kehotettiin olemaan viimeistään klo 11.50. Alkoi näyttää siltä, että minusta ei vieläkään tulisi sosionomi-opiskelijaa… Lähdimme kuitenkin ajelemaan kohti Turkua, koska olin sopinut hakevani ystäväni liiketilojen varastossa säilytyksessä olleet kalusteeni pois uuden yrittäjän tieltä. Rukoilimme, että Jumalan tahto tässä asiassa tapahtuisi, ja jatkoimme matkaa.
Muistin, että pääsykoekutsussa oli puhelinnumero, josta voisi tiedustella pääsykokeeseen liittyvistä asioista. Koitin soittaa numeroon selvittääkseni voiko pääsykokeeseen tulla myöhässä. Kukaan ei kuitenkaan vastannut. Noin puolivälissä matkaa oli selvää, että en mitenkään ehtisi ajoissa, joten mieheni kurvasi tutulle uimarannalle matkan varrella. Uida polskin hetken ja lämmittelin sitten auringossa, miettien että ehkä Jumalalla on minun varalleni sitten kuitenkin jotain muuta suunnitteilla.
Kun pääsimme tien päälle, sain puhelun; soittaja oli pääsykokeen valvoja. Hän sanoi, että pääsykokeeseen voisi tulla aina klo 12.30 asti. Voi ei, ajattelin; olisimme ehtineet, jos emme olisi pysähtyneet. Kurvasimme ICT-talon eteen hieman yli puolen ja pääsykoetilan edessä oli klo 12.36. Oven edessä penkillä päivystävät tutorit pahoittelivat, mutta eivät voi päästää minua sisään, koska kello oli yli puolen. Yksi heistä hoksasi kuitenkin kysyä, olinko minä soittanut ja ilmoittanut myöhästyvänsä. Hetken kuluttua istuin salissa koepaperit edessäni helpotuksesta huokaisten. Kuukauden kuluttua sain sähköpostitse tiedon, että olin valittujen joukossa.
Mitä tämä kokemus opetti minulle? Sen, että Jumalalla on meille jokaiselle se paras suunnitelma. Minun kohdallani Jumala tässä tapauksessa antoi minulle tilaisuuden nauttia kauniista kesäpäivästä kaipaamallani tavalla ja samalla tehdä pääsykokeen täysin ilman paineita, koska olin jo luopunut ajatuksesta, että edes ehtisin paikalle. Jos oikein tarkkaa elämäänsä, niin varmaan meillä jokaisella on tästä lukuisia esimerkkejä koskien niin arjen sujuvuutta kuin elämän suurten kysymysten ratkaisuja.
Marion Routti
mennessä Marion Routti | 9.03.2017 | Blogi
Laskiaisen Mikaelmessussa pastori Jaakko Paakkanen puhui paastonajasta, erityisesti siihen liittyen luopumisesta ja hidastamisesta. Hän mainitsi myös ruuasta paastoamisen, mutta ei suositellut sellaista paastoa kuin minkä Jeesus teki erämaassa ennen julkisen työnsä aloittamista. Neljänkymmenen päivän paasto on tosiaan jo aika äärimmäinen teko. Ruuasta voi kuitenkin paastota lyhyempiäkin aikoja, ja paasto onkin kautta aikojen ollut paljon käytetty keino paitsi henkisessä kilvoittelussa myös sairauksista parantumisessa ja terveyden ylläpitämisessä.
Olen itse tehnyt elämässäni useampia mehupaastoja, paastoten nesteellä valmistautumispäivien jälkeen 3-5 päivää. Olen myös muutamaan otteeseen jonkin aikaa onnistunut ylläpitämään mehupäivän pitämistä kerran viikossa. Kokemukseni paastosta ovat olleet hyviä. Paastotessa ruuanlaittoon normaalisti käytettävä aika jäi muuhun. Välillä oli sumuisia paastoja, välillä taas olo oli koko paaston ajan kirkas ja energinen. Joka tapauksessa paasto kääntää mielen maallisesta hengelliseen. Voin vain kuvitella mitä paasto tulee tekemään rukouselämälle nyt kun kristittynä aloitan ensimmäisen paastoni. Tällä kertaa ajattelin kokeilla ainakin yhden päivän olla pelkällä vedellä.
Paasto on tänä päivänä aiempaa tärkeämpi myös kehon puhdistajana. Ympäristömme on entistä saastuneempi; ilmassa on kaikenlaisia epäpuhtauksia, vesijohtovedessä lääkejäämiä ja kosmetiikkatuotteissa sekä ruuassa lisä- ja säilöntäaineita ja raskasmetallijäämiä. Syömme myös helposti enemmän kehoa happamoittavaa kuin emäksisöivää ravintoa, ja hapan keho puolestaan luo edullisen ympäristön sairauksien kehittymiselle.
Helpointa voi olla ostaa valmis paastopaketti mikäli vihannesten tai hedelmien mehustaminen ja yrttiteen juominen ei vielä kuulu omiin päivärutiineihin. Itse suosittelisin ainakin paaston ajan käyttämään vain luomuviljellyistä kasviksista puristettu mehua tai valmiita luomumehuja, luonnonkosmetiikkaa, ja juomaan suodatettua vettä tai lähteestä haettua vettä, jotta kemikaalikuormitus olisi mahdollisimman vähäinen. Voi olla hyvä jo etukäteen ilmoittaa paastoaikeistaan lähimmilleen, ja ilmaista tarpeensa vetäytyä normaalia enemmän omiin oloihinsa rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Itse tykkään paastotessani myös kävellä luonnossa.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan paastoa. Eikä se haittaa, vaikka se ei ensimmäisellä kerralla edes ”onnistuisi”. Itse olen jonkun kerran pari päivää paastottuani langennut suklaamunkkiin….
mennessä Marion Routti | 8.02.2017 | Blogi
Olen huomannut, että me ihmiset pysyttelemme mieluusti mukavuusalueellamme omassa arjessamme. Meille kehittyy tietynlaisia rutiineja, joita mielellään noudatamme. Mutta mikä on tärkeämpää kuin Jeesuksen seuraaminen?
Ihmisen Poika sanoo:
”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisemmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40)
Meillä kaikilla on oma Jumalan antama osamme Hänen suunnitelmassaan, ja ne osat poikkeavat joskus suurestikin toisistaan, mutta kaikille meistä on annettu kehotus auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa.
Olen pohtinut tätä asiaa viime viikkoina ollessani erään tuttavani apuna ja tukena hänen poikansa kuoltua. Voin iloiten huomata, että Raamatun lukeminen ja rukoileminen ovat tehneet minusta alttiimman ojentamaan auttavan käteni. Silti havaitsen itsessäni laiskuutta ja mukavuudenhalua. Yövyttyäni tuttavani luona kahtena peräkkäisenä yönä, myönnän toivoneeni, ettei hän pyytäisi minua tekemään sitä uudelleen. Nyt olen kuitenkin luvannut hoitaa hänen lemmikkieläimiään hänen luonaan yhden yön yli, että hän pääsisi vähän tuulettumaan.
Katso ympärillesi, pane itsesi likoon
En varmaankaan ole ainoa, joka mieluummin auttaisi vain silloin kun se itselle parhaiten sopii. Jumala kuitenkin kutsuu meitä palvelemaan toisiamme. Hän kehottaa meitä mm. vaatettamaan alastoman ja ruokkimaan nälkäisen. Varmasti me kaikki autammekin toisiamme ilolla. Koen kuitenkin, että Jumala tahtoo meidän panevan itsemme likoon useammin, katsomaan useammin ympärillemme nähdäksemme ketä voisimme auttaa. Usein juuri rutiinit ja mukavuudenhalu estävät meitä auttamasta. Ehkä emme tarjoa yösijaa tarvitsevalle, koska juuri sinä iltana on viikoittainen yksityinen iltamme jonkun televisiosarjan tai kunto-ohjelman parissa – tai emme anna rahaa sitä pyytävälle, koska olemme juuri matkalla alennusmyynteihin ostoksille. Usein asetamme itsemme toisen edelle.
Oma kokemukseni mukavuusrajani ylittäneistä tilanteista on kovin positiivinen. Kuinka kohottavaa on kun saa toisen iloiselle mielelle tai tuntemaan, ettei hän ole yksin. Katsokaamme ympärillemme missä kuljemmekin. Jossain on jäisellä tiellä kaatunut puliukko, lompakkonsa kotiin unohtanut nainen lounaslautasensa kanssa kassalla, eksynyt turisti tai ystävä ilman lapsenvahtia illaksi. Joku tarvitsee juuri sinun apuasi!
mennessä Marion Routti | 3.11.2016 | Blogi
Olin 15.-16.10. Mikaelmessuleirillä Rymättylän Kunstenpäässä. Oli oikein ihanaa viettää viikonloppua yhdessä muiden osallistujien kanssa ylistäen, rukouksessa sekä muun muassa saunoen. Hanne ja Piia olivat valmistelleet myös ohjelmaa, jonka puitteissa pääsimme maalaamaankin ja jopa toistemme hartiahieronnasta hetkeksi nauttimaan. Jeesuksen omien kanssa vietetty aika Herran läsnäolossa on aina ravitsevaa ja rakentavaa, ja ainakin minun kohdallani vahvistaa uskoa. Siksi seurakuntayhteys onkin niin tärkeä!
Arjen keskelle
Kotiin palattua ja arjen keskellä varmaan itse kunkin oli taas kohdattavana niitä, jotka eivät ole uskossa. Vaikka tuollaisen viikonlopun jälkeen tekisikin mieli tyrkyttää Jeesusta kaikille, se ei välttämättä ole toimivin vaihtoehto. ”Käännytystyössä” maltti on valttia ja muutenkin on hyvä muistaa, että usko tulee Jumalalta.
”Hän (Jeesus) jatkoi: ´Juuri siksi sanoinkin teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo´.” (Joh. 6:65:)
Toisaalta Jeesus antoi meille lähetyskäskyn, emmekä voi sitäkään sivuuttaa. Omassa ystäväpiirissäni minun on ollut helppo kertoa uskoon tulemisestani ja olen saanut sopivissa tilanteissa rukoilla ystävieni puolesta. Harva kuitenkaan oikeastaan ymmärtää kuka Jeesus todella on ja monella on tavalla tai toisella negatiivinen käsitys kristinuskosta – vaikkapa ristiretkien ja noitavainojen tai lakihenkisyyden vuoksi.
Minkälaiset kasvot annamme kristinuskolle?
Itse koen tärkeäksi kaikissa kanssakäymisissäni pyrkiä toimimaan rakkaudessa ja ilmentämään rakkauden niitä ominaisuuksia, joista Paavali kirjoittaa ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä. Haluan myös kunnioittaa lähimmäisteni (ja kauimmaisteni) elämänkatsomuksia. Meillä nykyajan kristityillä on mahdollisuus näyttää maailmalle kristinuskon todelliset kasvot. Uskon, että varmimmin Jumala tulee tunnetuksi meidän kauttamme kun viemme Hänen rakkautensa sinne missä kuljemmekin ja annamme itsemme vähetä ja Hänen lisääntyä. Ja tässähän riittää haastetta! Siunattua matkaa meille. <3
mennessä Marion Routti | 20.07.2016 | Blogi
Jeesus antoi opetuslapsilleen lähetyskäskyn ennen palaamistaan Isän luokse. Niistä ajoista asti ovat Jeesuksen seuraajat levittäneet evankeliumin ilosanomaa kaikkialla maailmassa. Tästä voisi helposti tällainen riviuskova ottaa paineita. Pitäisikö sitä sitten ryhtyä evankelistaksi, joka kiertää maata ja voittaa ihmisiä Jumalalle satamäärin, tai vähintään julistaa uskoaan Kauppatorilla ja kutsua Ruisrokkikansaa ottamaan Jeesus vastaan? Itse olen kuluneen vuoden aikana huomannut, että keskusteluni ihan uusienkin tuttavuuksien kanssa ovat usein kuin itsestään kulkenee uskonkysymysten äärelle. Olen saanut kertoa miten elämäni muuttui entistä paremmaksi Jeesuksen myötä. Kaikki ystäväni ja läheiseni tietävät uskoon tulostani, samoin työtoverini työpaikoillani. Monen puolesta olen spontaanisti rukoillut kun heillä on ollut jotain vaivaa kehossa tai mielessä.
Usko ei ole suoritus – olemme Jumalan lapsia
Välillä rukoilemista ja keskusteluja on ollut enemmän, välillä vähemmän. Kenenkään kanssa en ole mistään lähtenyt väittelemään. Olen tuonut vain esille sen mihin uskon itse, ja miten se ilmenee elämässäni. Jossain kohtaa tajusin, että se mitä teen on oikeastaan evankelioimista tavalla, joka on minulle juuri nyt luontaisin. Jumala ei vaadi meiltä koskaan enempää kuin mihin olemme valmiita. Usko ei ole suoritus. Olemme Jumalan lapsia, eikä meidän tarvitse kilpailla hänen huomiostaan tai rakkaudestaan. Saamme kasvaa omaan tahtiimme, ja meille kaikille on Hänen suunnitelmassaan oma paikkamme. Mukavuusrajoja on hyvä ylittää välillä, mutta niiden ylittäminen ei ole kilpailu. Meidän ei myöskään tarvitse yrittää käännyttää ketään, ainoastaan löytää Hänen eksyneitä lampaitaan.
Jeesushan on sanonut:
”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh 6: 44)
”Ja hän sanoi: ”Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna”.” (Joh 6: 65 )
Ehkä minäkin jonain päivänä evankelioin kadulla, mutta näin nyt. Lapseuteen liittyy – vaikka kasvukipujakin niin myös – helppous! Tärkeintä on antaa itsensä vähetä ja Kristuksen kasvaa. Silloin muutamme maailmaa paremmaksi paikaksi vain olemalla keitä olemme.
