Uskiksen summer survival pack

Ensimmäiset kesät uskovana olivat kovia. Tai ei – ne olivat kepeitä ja täynnä kaikkea. Kesäksi seurakunta hiljeni ja uudet uskovat saivat liihotella kuka missäkin. Minulle tämä tarkoitti sitä, etten tehnyt kesäisin mitään hoitaakseen suhdettani Taivaan Isään. Joku voisi ajatella, että on kummallista, jos ei usko hoitamatta säily. Itselleni uskovien yhteys, ihmisten näkeminen siis, on kuitenkin kuin vesi kasville. Olin siis aavistuksen nahistunut ensimmäisten uskovana viettämieni kesien jälkeen.

Mikaelmessuyhteisössä tapahtuu onneksi kesälläkin. On viikottainen kesäraamis, seurakuntaperheiden kokoontumisia, kaksi kesämessua ja jopa koirien uimarantaretki. Yksin ei tarvitse olla.

Miten huoltaa uskoa?

Itselleni tärkeää on ollut myös miettiä, miten huoltaa uskoani kotona ja kesän riennoissa, kun kaikki seurakunnan kesätapahtumat eivät aikatauluuni sovi. Kuulun Facebook-ryhmään, jossa luemme yhteistä Raamatun kohtaa päivittäin. Tällä hetkellä se on Mooseksen kirjoista ensimmäinen. Näen uskovaa ystävääni, soittelemme, kirjoittelemme. Iloitsen luonnosta ja omista läheisistäni. Rukoilen.

Muodikkaasti tiivistän kesäisen uskonhuollon kolmeen samalla kirjaimella alkavaan prinsiippiin:

  • Rukous – hiljenny, kiitä ja pyydä
  • Raamattu – lue, pohdi ja keskustele
  • Ryhmä – näe, soita ja iloitse  🙂
Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Uskovien ystävyys – huolenpitoa ja hihhulointia

kakku_pieni

”Ystävän kanssa jopa kakku maistuu astetta paremmalta”

”Tä!? Eiks uskovaiset oo kaikki yhtä suurta perhettä? Eiks ne kaikki ole sun ystäviä?” Ovat ja eivät. Kristittyjen keskinäinen rakkaus on minulle täyttä totta nykyään. Sillä saralla on Jumala näyttänyt voimansa, muistan vielä erittäin rajoittuneesti suvaitsevaisen tuoreen uskovan itseni vuosien takaa. Huh, hävettää vähän. Nykyään onnistuu jo paremmin.

Tosiystäviä minulla on yhteisössämme muutamia. He ovat niitä, joilla on minulle aikaa pahalla hetkellä. Sellaisia, joiden seurassa voin olla aivan pidäkkeetön hekottaja tai oma huolestunut ja neuroottinen itseni. He tietävät kipuni ja iloni. Näitä ystäviä tuen itse kaikin käytössä olevin keinoin, haluan kuulla heistä jatkuvasti ja iloitsen heidän iloistaan.

Ainutlaatuiseen ystävyyteen kuuluu toistemme tukeminen

Olen viimeisen vuoden aikana saanut tutustua yhteen uskovaan ystävääni yhä paremmin. Mietin tätä blogia varten sitä, mikä ystävyydestämme tekee niin ainutlaatuista.

Jos istumme kahvilla, se näyttää ihan samalta kuin mikä tahansa herkkuhetki. Puhumme pinnallisia ja arkisia: koirista ja koulusta, työstä ja teineistä. Salakuunnellessa pidempään voisi jo huomata, että ystävyytemme on antanut meille lahjaksi Jeesus. Syvällisempi setti aktivoituu helposti. Yritämme tukea toisiamme niillä alueilla, jotka ovat meille kasvun paikkoja. Jos ystäväni sanoo sortuneensa vaikka juoruiluun, en sano ”ei se mitään, kaikkihan niin tekevät”. Jos minä kerron päästäneeni valkoisen valheen, ei ystäväni korjaa sitä kehottamalla toiseen samanmoiseen.

Tuemme siis toisiamme tulemaan sellaisiksi, joiksi Jumala meidät tarkoitti. Välillä se tarkoittaa pikaista ripittäytymistä, välillä pidempää keskustelua. Välillä se on naurua, joskus muutamia kyyneleitäkin. Meidän ystävyydessämme se on kaikkein eniten kirjoittamista. Olemme joka ainoa päivä tekemisissä kirjoittaen. Joskus rukoilemme puhelimessa, mikä on paitsi helpottavaa ja tärkeää myös ajoittain huvittavaa arjen aherruksen lomassa.

”Vastavuoroiset pelastusrenkaat”

Olen välttänyt monta pikaistuksissa tehtyä mokaa ystäväni mielipiteiden ansiosta. Olen saanut suoria mielipiteitä tilanteissa, joissa myötäily ja hyssyttely olisi voinut johtaa minut suurempiin hankaluuksiin. Olen itsekin kasvanut rehelliseen suuntaan, kun olen kommentoinut ystäväni tilanteita.

Ystävyys saman arvomaailman jakavan ystävän kanssa on minulle tärkeä. Se on kuin pelastusrengas, varmuus siitä, että on ystävä, joka aivan varmasti rukoilee puolestani, jos joskus en itse pysty. Se on myös varmuutta siitä, ettei tämä ystävä väisty, vaikka mokaisin tai kun olen eri mieltä hänen kanssaan.

Lopuksi: jos sinulla ei vielä ole tällaista uskovaa ystävää, pyydä sitä Jumalalta. Niin minäkin sain omani. 🙂

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Oho! Minä luen Raamattua.

raamatun lukeminen

Alussa oli Sana (jota en lukenut)

Olin uskonut elävään Jumalaan jo 6 vuotta, mutten saanut luettua Raamattua. En ymmärtänyt sitä, se ei kutsunut minua, olin saamaton. En ymmärtänyt yhtään, mihin kontekstiin yksittäiset Raamatun kohdat liittyivät. Toivoin, ettei kukaan huomaa osaamattomuuttani.

Syksyllä 2015 tähän tuli muutos. Koin pysähdyksen, kun mietin ajankäyttöäni. Jumala on antanut kaiken ajan, joka minulla on. Hän on auttanut minua selviämään paljon vaikeammistakin asioista. Eikö muka Hän, joka on minut tällaiseksi luonut, auttaisi myös lukemaan Sanaansa? Uskoin, että Hän auttaisi.

Kummin kanssa eteenpäin

Päätin lukea päivittäin ja ystäväni lupasi ottaa vastaan Raamattua koskevia viestejäni. Hänestä tuli raamattukummini, kuten leikillisesti (mutta tosissani) sanoin. Viikon lukemisen jälkeen alkoi takkuilla. Keksin selityksiä ja koin huonoa omatuntoa. Ystäväni kysyi, auttaisiko, jos lukisimme yhdessä samaa kohtaa sitä toisillemme kommentoiden. Se auttoi. Raamatusta tuli päivittäinen seuralainen. Kerroin tästä ”kehittämisprojektistamme” messussa, mikä oli papiltamme viisas veto. Enää en voisi kääntyä takaisin ja lakata lukemasta ?.

Hyvä kiertoon

Parin kuukauden päivittäisen Raamatun lukemisen jälkeen halusin jakaa saamaani hyvää muillekin. Olimme Ystäväni kanssa käyneet miltei kaiken keskustelun Facebook-viestein. Sain idean Facebook Bible -ryhmästä, johon voisi liittyä kuka tahansa sellainen yhteisömme ihminen, joka tarvitsee tsemppiä Raamatun lukemiseen tai haluaa jakaa ajatuksia lukemastaan. Ystäväni innostui ideasta heti.

Ideasta toteutukseen! Nyt meillä on virtuaalinen 17-henkinen perhe, suljettu Facebook-ryhmä, jossa vaihdamme ajatuksia lukemastamme luvusta päivittäin. Joukossa on ikänsä uskossa olleita ja meitä ”tuoreempia tapauksia”. Ajatusten vaihto on vilkasta. Joku jakaa tärkeitä taustatietoja, joku taas kirjoittaa enemmän siitä, mikä häntä itseään päivän luvussa kosketti. Edelleen ”tilivelvollisuus” auttaa minua lukemaan, mutta yhä useammin huomaan pystyväni toimimaan Mikaelmessuyhteisömme arvojen – armon, rakkauden ja ilon -hengessä jopa itseäni kohtaan ja nautin lukemastani. TYKKÄÄN.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter