Ajatuksia, fiiliksiä ja kokemuksia uskosta ja yhteisöelämästä Mikaelmessun tapaan.

Seurakunnan tärkein tehtävä?

 

Kirjoitan tätä Mikaelin talvipäivien lähetysjuhlassa, jonka aiheena on Lähetys – seurakunnan tärkein tehtävä. Jeesus lähetti opetuslapset ja myös meidät menemään ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen. Helppo juttu, eikö niin? Jeesus on varmasti kanssamme, kun jaamme evankeliumia naapurustossa, työpaikalla tai lähetyskentillä, mutta parhaasta mahdollisesta avusta huolimatta lamppu jää joskus vakan alle.

Yksi puhujista määritteli lähetystyön olevan ”lähetettynä elämistä”. Yhteistyö Pyhän Hengen kanssa saa aikaan sen, että oma kutsumus kirkastuu ja alkaa huomata arjessa tilanteita, joissa voi jollain tavalla olla jollekin ihmiselle osa Jumalan suunnitelmaa.

Oma kokemukseni evankelioinnista ilmenee esimerkiksi ihmisten kohtaamisena ja inhimillisten tarpeiden huomioimisena. Olen kokenut, että tuollaisissa tilanteissa ihminen on avoimempi evankeliumille kuin sellaisissa, joissa hän kokee olevansa menestynyt. Eilen illalla talvipäiviltä menin vielä ystävän luokse ja puolilta öin kävellessäni kotiin koin tällaisen kohtaamisen. Lähellä kotiani näin harhailevan ihmisen, joka näytti eksyneeltä, päihtyneeltä ja kovia kokeneelta. Hän oli hukannut reppunsa, rahansa ja puhelimensa. Kotiin oli matkaa 18 km, eikä hänellä ollut mitään suunnitelmaa, minne mennä. Tilasin hänelle taksin, maksoin matkan kotiin ja kerroin Jeesuksesta. En siksi, että olisin pätevä kristitty vaan siksi, koska en voinut jättää häntä huomaamatta. Jumalan rakkaus saa aikaan rakkautta lähimmäisiä kohtaan.

”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun” , Paavali kirjoittaa (1. Kor. 3:6). Jokaisen uskovan osuus evankelioinnin ketjussa on tärkeä ja annetaan Jumalan vastata lopputuloksesta.

”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” (Ef. 2:10)

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Unelma avioliittoperheestä

Vähän aikaa sitten tuli kuluneeksi 18 vuotta siitä, kun olin haalaripukuisena nuorena opiskelijana kavereideni kanssa viettämässä iltaa paikallisessa ravintolassa, ja komea hymyilevä mies tuli hakemaan minua tanssimaan. Ihastuimme toisimme ja tässä sitä ollaan, valtava määrä yhteisiä kokemuksia rikkaampana. Vuosiin on mahtunut ihania, kevyitä, iloisia, onnellisia aikoja, mutta myös valtavia menetyksiä, surua, sairautta ja raskaita vuosia.

Olimme olleet jo monta vuotta naimisissa, kun osallistuimme monien ystäviemme suosittelemalle avioliittoleirille. Olimme tuolloin keskellä raskasta elämänvaihetta, johon oli kuulunut ja kuului masennusta, työttömyyttä, lapsettomuutta, hedelmöityshoitoja ja keskenmenoja, joista raskain oli kaksospoikiemme menetys raskausviikolla 19.

Avioliittoleirillä saimme keskittyä täysin avoimesti kertomaan toisillemme synkimmistäkin tunteistamme, erilaisista tarpeistamme ja pohtimaan sitä, mitä elämältä oikein haluamme. Tuo viikonloppu oli meidän avioliitollemme käänteentekevä, ja vasta sen jälkeen olemme todella alkaneet yhdessä käydä läpi tunteitamme ja tarpeitamme. On ihanaa saada olla täysin avoin, ja uskaltaa luottaa siihen, että toinen pysyy rinnalla, vaikka paljastan hänelle itsestäni
nekin puolet, joista ei kehtaisi ja haluaisi puhua. Ja miten tärkeää oli huomata esimerkiksi se, että meidän niin sanotut rakkauden kielemme ovat ihan erilaisia: toinen toivoo esimerkiksi paljon läheisyyttä, kun taas toinen kaipaa kauniita sanoja ja rakkaudentunnustuksia.

Kun pastorimme mainitsi, että seurakunnastamme puuttuu avioliittoperhe (eli pienryhmä), ajattelin, että asialle on tehtävä jotain. Innostuimme mieheni kanssa molemmat ja unelmamme on, että tässä ryhmässä voisimme yhdessä toisten avioparien kanssa avoimesti ja luottamuksella jakaa elämäämme ja kasvaa vaimoina ja aviomiehinä. Jokainen aviopari on lämpimästi tervetullut mukaan. Aloitamme ryhmän vetämisen vielä tänä keväänä.

Olemme itse huomanneet, että vaikka tärkein ”työ” avioliiton eteen tehdään kahdestaan, erilaiset avioliittoon liittyvät illat, pienryhmät ja tapahtumat, joissa tapaa muita aviopareja ja saa keskustella heidän kanssaan, avaavat silmät näkemään omankin avioliiton eri perspektiivistä ja antavat paljon uusia työkaluja ja ideoita, miten ehkä voisi toimia.

Samuli Putro laulaa kauniisti ja osuvasti: ”Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.” Olen kiitollinen, että Jumala on antanut minulle lahjaksi aviomieheni. Siksi haluan ruuhkavuosienkin keskellä löytää tarpeeksi aikaa avioliitollemme.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan uuteen avioliittoryhmään, laita sähköpostia: leena.malmivirta@gmail.com

Leena Malmivirta

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

”Saa tietysti, niinhän minä lupasin”

Olen tammikuun aikana seurannut Instagrammissa päivityksiä Houm-seurakunnalta, joka julkaisee joka päivä yhden Jumalan lupauksen otsikolla ”Jumalan uudenvuodenlupaus sinulle”.

Ihmisten uudenvuoden lupauksista rikotaan 90%. Erään tutkimuksen mukaan jo ensimmäinen viikko on kolmannekselle liian vaikea. Kuukauden kuluttua noin puolet ovat antaneet periksi. Vuoden päättyessä lupauksensa pystyy lunastamaan vain reilu kymmenes. Mikä sinun tilanteesi mahtaa olla nyt kun tammikuu on ohi? Jos vielä sinnittelet, onnittelen sinua siitä.

Usein suhtaudumme Jumalan lupauksiin ikään kuin Hänkään ei pitäisi antamistaan lupauksista kuin 10%. Raamattu on täynnä toinen toistaan ihanampia lupauksia Hänen armostaan, rakkaudestaan, huolenpidostaan, levosta, johdatuksesta, tulevaisuudesta ja toivosta sekä monista muista asioista. Joku on laskenut että niitä olisi yli 8000 ja joidenkin toisten tutkijoiden mukaan jopa 10 000.

”Saa tietysti, niinhän minä lupasin”

Jumala lupaa niin valtavia, että meille voi käydä niin kuin eräille lapsille: Kerrotaan pyhäkouluopettajasta, joka halusi saada lapset käsittämään, kuinka varmasti saamme luottaa Jumalan lupauksiin. Hän veti taskustaan esille kellon. Sinä saat tämän, sanoi hän ja tarjosi kelloa lähinnä istuvalle pojalle. Poika hymyili, mutta ei ottanut vastaan kelloa. Hän tarjosi kellon toiselle, mutta ei tämäkään ottanut sitä vastaan. Kaikki vain hymyilivät, mutta yksikään ei rohjennut ottaa sitä. Vihdoin hän meni pienimmän pojan luo ja tarjosi kelloaan. Pikku poika otti iloisesti kellon vastaan ja pisti sen taskuunsa. Toiset lapset katselivat ihmeissään.
-Saako hän pitää kellon, uskalsi eräs poika kysyä.
-Saa tietysti, niinhän minä lupasin.
Lapset näyttivät noloilta
-No, me emme uskoneet sinun tosissasi lupaavan sitä.
(Tarina: Kaija Hautaluoma/Ristin Kansa –lehdessä)

Me suhtaudumme usein Jumalan lupauksiin, kuin lapset opettajan tarjoamaan kelloon – emme oikein usko, että ihan tosissaan Jumala lupaisi meille niin suuria asioita ja ainakin tekee mieli jossitella: Jos Jumala tahdot, niin voit auttaa minua.” Raamattukin kertoo ihmisestä, joka tuli Jeesuksen luokse pyytämään apua tällä Jos tahdot –asenteella. Jeesus vastasi hänelle: “Minä tahdon”.  Kyllä Hän tahtoo antaa sen minkä on luvannut.

Usko omistaa jo sen, mikä on luvattu

Kerrotaan myös sisaruksista, jotka laskeskelivat rahojaan.
Yksi sanoi: ”Minulla on viisi euroa.”
Toinen sanoi: ”Minulla on kymmenen!”
Siihen toinen vastasi: “Eikä ole, sinulla on myös viisi euroa, niin kuin minullakin.” Ompas, toinen jatkoi: ”Isä sanoi aamulla lähtiessään että antaa minulle illalla töistä palattuaan viisi euroa. Siispä minulla on kymmenen!”

Lapsen usko näki sen, mitä hänelle oli luvattu, mutta ei ollut vielä hänen kädessään ja hän omisti jo etukäteen sen, mitä isä oli hänelle luvannut tulevaisuudessa antaa.

Muistatko kun itse olit lapsi ja omat vanhempasi lupasivat sinulle jotakin aivan erityistä – jos käyttäytyisit hyvin? Minä olen itsekin käyttänyt tätä omiin lapsiini. Kaikki muuttui, käytös muuttui, ilmapiiri muuttui ja silmät alkoivat säihkyä, koska lapsen usko tarttui lupaukseen ja luotti, että äiti pitää lupauksensa. Lupaus antaa jotakin, mihin katsoa vaikean ja haastavan tilanteen keskellä. Joskus Jumalankin lupaukset motivoivat meitä kuuliaisuuteen Häntä kohtaan.

Mitkä Jumalan lupaukset pitävät sinut liikkeellä ja mitkä ovat sinulle rakkaimpia?

Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään jäänyt täyttymättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen. (Joos. 21:45)

Hanne Tuulos
(Blogiteksti perustuu Rukousperheessä 5.2. pitämääni alustukseen)

PS. Lataa tästä itsellesi lupauksia rohkaisuksia.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Jumalan huolenpidosta

Sain kutsun Turun ammattikorkeakouluun pääsykokeisiin. Vähän harmitti ennen  lähtöä, kun pääsykoepäivälle oli ennustettu koko viileän ja pilvisen alkukesän lämpimintä päivää. Kotoani on Turkuun kolmen tunnin ajomatka, joten kaunis päivä kuluisi minulta auton penkillä. Olin varannut mielestäni reippaasti aikaa matkan taittamiseen, mutta pysähtyessämme tankkaamaan kirkonkylällä, tajusin tehneeni kohtalokkaan ajatusvirheen: olin laskenut, että jos lähdemme ajamaan klo 9.15, olemme perillä hyvissä ajoin. Huoltoasemalle saapuessamme kello oli 9.30, ja pääsykoe alkaisi klo 12 , paikalla kehotettiin olemaan viimeistään klo 11.50. Alkoi näyttää siltä, että minusta ei vieläkään tulisi sosionomi-opiskelijaa… Lähdimme kuitenkin ajelemaan kohti Turkua, koska olin sopinut hakevani ystäväni liiketilojen varastossa säilytyksessä olleet kalusteeni pois uuden yrittäjän tieltä. Rukoilimme, että Jumalan tahto tässä asiassa tapahtuisi, ja jatkoimme matkaa.

Muistin, että pääsykoekutsussa oli puhelinnumero, josta voisi tiedustella pääsykokeeseen liittyvistä asioista. Koitin soittaa numeroon selvittääkseni voiko pääsykokeeseen tulla myöhässä. Kukaan ei kuitenkaan vastannut. Noin puolivälissä matkaa oli selvää, että en mitenkään ehtisi ajoissa, joten mieheni kurvasi tutulle uimarannalle matkan varrella. Uida polskin hetken ja lämmittelin sitten auringossa, miettien että ehkä Jumalalla on minun varalleni sitten kuitenkin jotain muuta suunnitteilla.

Kun pääsimme tien päälle, sain puhelun; soittaja oli pääsykokeen valvoja. Hän sanoi, että pääsykokeeseen voisi tulla aina klo 12.30 asti. Voi ei, ajattelin; olisimme ehtineet, jos emme olisi pysähtyneet. Kurvasimme ICT-talon eteen hieman yli puolen ja pääsykoetilan edessä oli klo 12.36. Oven edessä penkillä päivystävät tutorit pahoittelivat, mutta eivät voi päästää minua sisään, koska kello oli yli puolen. Yksi heistä hoksasi kuitenkin kysyä, olinko minä soittanut ja ilmoittanut myöhästyvänsä. Hetken kuluttua istuin salissa koepaperit edessäni helpotuksesta huokaisten. Kuukauden kuluttua sain sähköpostitse tiedon, että olin valittujen joukossa.

Mitä tämä kokemus opetti minulle? Sen, että Jumalalla on meille jokaiselle se paras suunnitelma. Minun kohdallani Jumala tässä tapauksessa antoi minulle tilaisuuden nauttia kauniista kesäpäivästä kaipaamallani tavalla ja samalla tehdä pääsykokeen täysin ilman paineita, koska olin jo luopunut ajatuksesta, että edes ehtisin paikalle. Jos oikein tarkkaa elämäänsä, niin varmaan meillä jokaisella on tästä lukuisia esimerkkejä koskien niin arjen sujuvuutta kuin elämän suurten kysymysten ratkaisuja.

Marion Routti

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Mikaelmessuyhteisön paimenkirje 2018

Vuosi on taas vierähtänyt, omalta kohdaltani mielenkiintoinen vuosi, koska vuorotteluvapaan vuoksi olin puoli vuotta sivussa messuyhteisöstämme. Paimenena Matti toi kaivattuja uusia tuulia ja messumme jatkoi hyvällä kasvu-uralla. Uskollinen vapaaehtoistiimimme kantoi vastuunsa. Saatoin vain kiitollisuudella katsoa tätä kaikkea – kun pioneerihenkilöt ovat syrjässä, näkyy Jumalan työ paremmin.

Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. (1.Kor.3:6-9)

Kaukaa näkee lähelle – tai ehtii nähdä. Kaukaa näkee myös suuremman kuvan. Näitä kuluneen vuoden ajatuksiani halusin tässä paimenkirjeessä jakaa. Kristuspäivän näky oli yhteisen rukouksen nostaminen ja rakastavien seurakuntien esiinmarssi #yhdessä. Turun mittakaavassa Mikaelin asema on ainutlaatuinen. Isona luterilaisena seurakuntana sillä on hyvät yhteydet myös keskeisiin kasvaviin vapaiden suuntien seurakuntiin. Se tekee siitä avainpelaajan kristittyjen yhteistyössä. Mikaelmessu on seurakuntamme yhteisöllisyyden ydin. Se tarkoittaa, että palvelutyö Mikaelissa on omaa seurakuntaamme tai yhteisöämme suurempaa. Voit katsoa olevasi palvelemassa koko kaupungin kristittyjen yhteyttä ja sen tavoittamista evankeliumilla!

Vuoden 2018 painopisteet

1. Rukouksen vahvistaminen

Haluan nähdä lisää uskoontuloja, haluan nähdä suurempaa Jumalan muutostyötä ihmisissä. Kaikkeen tähän on avaimena rukous. Lue rohkaisuna Janin stoori alta. Pyydetään #yhdessä enemmän Herralta. Keskiviikon rukoushetki alkaa klo 16.05 kirkossa (17.1. alkaen). Olisiko sinun nyt mahdollista osallistua? (vrt, uudenvuodenlupaus 😉

2. Arvojen korostaminen omassa elämässä

Armo – Rakkaus – Ilo
kuuluvat huuliltamme joka messussa. Mutta kaipaan syvempää kilvoittelua sydämissämme.

Armo on vilpitöntä erilaisten ihmisten vastaanottamista rakkaudella, mutta se on työtä myös omassa sydämessämme. Jätä tänään se, mihin haluat muutosta itsessäsi, Jeesukselle. Pyydä anteeksi Häneltä ja anna Pyhän Hengen tehdä pyhittävää työtään sinussa.
Rakkaus on syvimmiltään kilvoittelua, joka nousee Jumalan läsnäolossa olemisesta – Sanan ja rukouksen kautta. Ole Herran kanssa ja ota tähän vuoteen yksi konkreettinen kilvoitteluhaaste – rakkaudessa.
Ilo on positiivisuuttaa. Me puhumme hyvää toisista: edessä ja selän takana. Juoruilu on synti. Parannuksen teon tueksi tarvitsemme armoa synteihimme ja rakkaudenkokemista seurakunnassa. Voimme itse auttaa kaksipuolisesti toisten rakkaudenkokemusta, emmekä vain vaatia sitä yksipuolisesti itsellemme.

3. Messuun ja perheisiin panostaminen

Vuoden aikana messun musiikki ja pyhis ovat menneet melkeinpä harppauksin eteenpäin. Uusien tervetulottamisessa on vielä kehittämistä, ehkä seurakuntaperheemme voisivat olla tässä harppauksen ottajia.
Messun yhteisö-iltaa vietetään su 4.2. klo 17 seurakuntakodilla. Tuosta lähtee myös kolmen keskiviikon (alk. 7.2.) ”Kiihdytyskaista” jossa uusilla seurakuntalaisilla on mahdollisuus etsiä paikkaansa seurakuntaperheistämme. Valmistautukaa vastaanottamaan uudet veljet ja sisaret!

Keväästä

Helmikuulle ajoittuu jo mainitsemani Mikaelmessu tutuksi -yhteisöilta ja siihen liittyvä ”kiihdytyskaista”.
Talvipäiviä vietetään 9.-11.3. ja silloin vieraanamme on anglikaanipastori Medad Birundi Ungandasta, älä jätä afrikkalaista herättelyä väliin 🙂
Elokuun alussa isännöimme Hengen uudistuksen Spirit-kesäjuhlaa, joten vahvoja hengellisiä keidashetkiä on luvassa armon vuonna 2018.

Janin stoori

Sidoksista vapautuminen on olennainen osa kristityn elämää. Pyhä Henki tuo esiin yhden sidoksen kerrallaan, josta haluaisi seuraavaksi vapauttaa. Itselläni tuli eteen sidos nimeltä ”häpeä”. Tämä tuli esille 7 veljeksen rukoushetkessä, kun aiheesta keskusteltiin. Lisäksi kun maanantain Rukousperheessä asian puolesta rukoiltiin, on sidos alkanut hölläämään otettaan ja oma todellinen identiteetti tullut enemmän esille. Jeesus kysyy: ”Mitä sinä haluat?” Luotetaan rukoukseen ja rukoillaan rohkeasti toistemme puolesta perheissä.

Haluamme tarjota perheen,
joka muuttaa maailmaasi vuonna 2018.

Siunauksin, Pasi-paimen

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Kasvurauha ja kärsivällisyys – bambupuun opetus

Juuri äsken radiossa mainostettiin kilpailua, missä mittaillaan kenellä on isoimmaksi kasvanut auringonkukka. Ei ainakaan minulla, hymähdin. Ajattelin sitä yhtä kukkienkasvatusyritystäni taannoiselta ajalta. Ne muutamat kukan siemenet olin istuttanut ja mielessäni oli kai jotenkin samanlainen prosessi kuin rairuohon kanssa, joka itää muutamassa päivässä. Mutta nämä kukkalapset uinuivat itsepintaisesti esielämäänsä jossakin mullan syvyyksissä eivätkä halunneet herätä. Menetin jo ihan toivoni kun tuloksia ei tuntunut tulevan millään, kunnes sinä aamuna kun olin jo siirtänyt purkit eteiseen jonottamaan kompostiin pääsyä, mullan alta kurkisti sittenkin pieni vihertävä alku. Kukapa olisi enää uskonut? Tuli todettua, että kärsivällisyys on taitolaji, kun kuljin edestakaisin kukkapurkeilla valmiina lopettamaan koko homman kannattamattomana ja tajuamatta, että mullan alla oli jotakin olennaista kesken.

Tämä toi mieleeni kiinalaisen bambupuun, jonka kasvatuksesta luin joku aika sitten. Se uinuu viisi vuotta maassa ilman minkäänlaista merkkiä kasvusta. Jonakin päivänä se alkaa yhtäkkiä kasvaa ja saavuttaa 18 metrin korkeuden. Vaikka siemen ei vuosiin osoittaisi minkäänlaista merkkiä kasvusta, se tarvitsee samaa hoitoa kuin muutkin kasvit. Ilman itämisaikana saamaansa hoitoa siemen ei koskaan pääsisi kehittymään puuksi. Koska viljelijät tietävät tämän, he hoitavat siementä ja vaalivat sen kypsymistä havaitsematta pitkään aikaan näkyvää tulosta.

Kasvun ihmettä ja Kasvun Antajan aikatauluja on välillä vaikea odottaa ja kasvurauhaa on vaikea antaa. Ne meistä, jotka ovat vanhempia, tietävät sen. Nekin meistä, jotka jollakin muulla tavalla kylvävät hyviä siemeniä jonkun toisen ihmisen elämään, tietävät sen myös. On tärkeää antaa siemenen itää rauhassa, vaalia ja hoivata sitä ja antaa sille rauha kypsyä kunnes se on itse valmis heräämään. Siihen voi mennä vuosia. Kasvua ei voi vaatia, eikä siemenestä voi ennen aikojaan väkisin orasta kiskoa esille. Mutta kun joku aamu heräämme, huomaamme orastavan elämän pilkahduksen siemenessä, joka on itse saanut lämmön, valon ja huolenpidon alla herätä unestaan.

Jeesus sanoi:
”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa eikä hän tiedä miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään.”
(Mark. 4: 26-28)

Vaali kylvämääsi siementä. Pyydä Taivaan Isältä, että Hän antaa kasvun ja luota siihen, että Hän herättää kylvämäsi siemenen eloon ajallaan. Siunattua kasvun aikaa ja kärsivällisyyttä kaikille puutarhureille – millaista siementä ikinä sitten vaalitkin omassa tai muiden elämässä tänä kesänä ja elämäntilanteessasi.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Mikaelmessu goes Spirit!

Helatorstaina vietimme Mikaelmessua osana Hengen uudistuksen valtakunnallista Spirit-tapahtumaa. Monta ajatusta ja ideaa jäi pitkästä, upeasta päivästä pohditaan, ituja kasvamaan ja useita hyviä, koskettavia hetkeä muisteltavaksi. Jos et itse päässyt paikalle, voit kurkata kuvista päivän tunnelmia.

 

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Vain rukouksen päässä…

Joskus on sellaisia päiviä, kun on niin kiire, että on lähes kurja olo. Mitä teet silloin aamuhulinassa? Mitkä hyvän päivän rutiineista jää väliin?

Kun Martti Lutherilla oli edessään erityisen vaativa ja kiireinen päivä, hän sanoi, että juuri silloin ei ainakaan ole varaa jättää aamuhetkeä Jumalan kanssa väliin. Kaikkein kiireisimpinä päivinään hän heräsi tuntia aikaisemmin kuin muulloin, että hän ehti aamulla viettää aikaa Jumalan hoidossa Hänen läsnäolossaan. Se oli välttämättömyys uskonpuhdistajalle, että hänellä olisi voimaa selviytyä vaativasta päivästä.

Ehtisimmekö mekin – ja aivan erityisesti pahimpina päivinämme – pysähtyä huokaisemaan Isälle vaikka vain muutamankin ajatuksen aamulla – tai ehkä ruokkiksen päätteeksi – ja jäädä odottamaan pikkutoviksi Hänen voimaannuttavaa hipaisuaan? Hän on vain rukouksen päässä, pahimman kiireenkin keskellä…. 🙂

Klikkaa kuvaa ja katso video.

Video: Hanne Tuulos

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+