mennessä Aki Sirama | 17.04.2016 | Blogi
Riparibiisi keskeytti kostean juhannuksenvieton
Aikoinaan minulla oli tapana ystävieni kanssa viettää juhannusta Raumanmeren juhannusfestivaaleilla. Alkoholilla oli iso merkitys ja sitä kuluikin isot määrät.
Raumanmeren Juhannuksessa vuonna 2005 oli taas perinteitä kunnioittaen paljon alkoholia mukana -kylmälaukut täynnä. Juhannusaattoiltana lähdin hortoilemaan festarialueelta kohti leirintäaluetta päissäni kuin tonttu. Jälkeenpäin olen huomannut, että olin lähtenyt toikkaroimaan aivan väärään suuntaan oman teltan ollessa täysin toisessa suunnassa.
Yhtäkkiä kuulin jostain tutun biisin, jonka olin viimeksi kuullut joskus rippikoulussa. Suuntasin kohti laulua ja kitaran soittoa ja löysin uskovaisten porukan, joka kierteli ympäri Suomea festareilla kertomassa Jeesuksesta. Jäin juttelemaan heidän kanssaan kertoen asioistani ja ajatuksistani ja suruistani, isäni oli kuollut edeltävänä keväänä. Ja he kuuntelivat. Halusin jutella Jeesuksesta ja he juttelivat. Alkoi olla jo niin myöhä että heidän oli aika mennä yöpymään. Minulla oli vielä juteltavat asiat kesken, joten he pyysivät minut mukaansa huomatessaan etten olisi selvinnyt omalle teltalleni. Vaikka haisin vanhalta viinalta ja oksennukselta ja jo toisen leiripäivän lioilta, he tarjosivat minulle yösijan läheiseltä seurakuntatalolta ja ruokkivatkin vielä aamulla aamupalapöydän ääressä.
”Anna anteeksi törttöilyni ja tule elämään sydämeeni”
Seuraavana maanantai-iltana istuin sängyn reunalla ja mietin mitä oikein oli juhannuksena tapahtunut. Mietin, että miksi nämä uskovaiset olivat ilman ehtoja rakastaneet minua niin, että ottivat minut yöpymään luokseen, vaikka olemukseni täytyi olla kuvottava. Mietin minkälaista elämäni oli oikein ollut. Aikuisikäni viikonloput olivat menneet hyvinkin juhliessa tai pyrkiessä unohtamaan arjen huolet. Mietin minne elämäni oikein on menossa.
Siinä sängyn reunalla istuessani laitoin kädet ristiin ja rukoilin jotenkin seuraavin sanoin:
”Jeesus, en ole elänyt elämääni sinun tahtosi mukaan. Olen tehnyt paljon tyhmyyksiä. Minulle riittää nyt. Anna anteeksi törttöilyni ja tule elämään sydämeeni äläkä koskaan lähde pois minun luotani. Kiitos Jeesus. Aamen.”
Voisi sanoa, että samanaikaisesti valtava lämmön ja ilon tunne täytti minut. Itkin ja nauroin samaan aikaan. Iho oli kananlihalla. Tuota hetkeä en unohda koskaan. Tuntui kuin olisi saanut pienen maistiaisen Taivaan valtakunnasta.
Ei koskaan enää yksin
Ei elämä ole ollut tuon jälkeenkään yhtä iloista teehetkeä. On ollut iloja ja suruja, aivan kuten ennenkin. Mutta noina ilojen ja surujen hetkillä olen saanut tuntea, että Jeesus on kulkenut minun kanssa. En ole koskaan ollut yksin.
”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Jes.43:18-19
Tuossa Raamatun kohdassa Herra kehottaa unohtamaan menneet kipeät hetket ja lupaa luoda uuden elämän sydämiimme. Niin olen saanut kokea. Olen saanut kokea myös, että kun kompastun, niin Jumala Jeesuksen tähden nostaa takaisin jaloilleen. Jeesuksen tähden menneet unohdetaan ja Jeesuksen tähden saa jälleen aloittaa alusta.
Rakastakaa, ystävät hyvät, rakastakaa!
Niin, ilman jeesusbussin väen rakkauden tekoja en olisi löytänyt Jeesusta. He itkivät kanssani, nauroivat kanssani, ruokkivat minut, antoivat yösijan, rukoilivat puolestani, kuuntelivat minua. Niin Jeesuskin tekisi. Ilman näitä rakkauden tekoja ei olisi jäinen sydämeni sulanut Jeesukselle. Olin käynyt Alfa-kurssin keväällä 2004 ja pidin kovasti siitä, mutta silloin olin tajunnut uskonasiat lähinnä aivojen tasolla. Ilman näiden uskovien ihmisten rakkautta en olisi ikinä oppinut tuntemaan Jeesusta sydämen tasolla.
Tätä samaa rakkautta on myös Mikaelmessuyhteisö tulvillaan. Heti ovella sinut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi kirkkoon ja messun jälkeen iltapalan aikana voi halutessaan tutustua paremmin seurakuntalaisiin. Jo pienet asiat voivat tehdä suuria juttuja sydämessä. Jeesukselta saatu armo, rakkaus ja ilo sulattavat sydämiä ja niillä löytää syntinen Jeesuksen luokse.
Rakkauden tekoja, isoja ja pieniä, Jeesuksen nimessä, ja sydämiä sulaa! Rakastakaa, ystävät hyvät, rakastakaa!
mennessä Jatta Haltsonen | 7.04.2016 | Blogi
En ole koskaan tullut uskoon olen kasvanut siihen. Olen lähtöisin tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, jossa kirkossa käytiin joskus ja jouluna. Usko Jumalaan oli itsestäänselvyys. Ei sitä korostettu, mutta se oli läsnä iltarukouksessa, isän lauluissa ja päivittäisessä elämisessä luonnollisena asiana. Lapsena kävin seurakunnan kerhossa, pyhäkoulussa, partiossa. Nuorena olin mukana Oulun seurakuntanuorissa. Koko vapaa-aikani ja kaikki ystäväni pyöri niissä piireissä. Joskus murkkuaikana haastoin Jumalaa ja sainkin selviä vastauksia yksinkertaisiin rukouksiini, joten homma oli ihan selvä.
Passiiviseurakuntalaisesta aktiiviuskovaksi
Koskaan en ole menettänyt uskoani, mutta Turkuun muutettuani alkoi 20 vuoden hiljaiselo. Kyllä silloinkin rukoilin, mutta maailma vei mennessään. Kolmivuorotyö, ja yksinhuoltajan arki ja muut harrastukset täyttivät aikani. Mietin usein, että olisi kiva, jos olisi joku seurakuntajuttu, johon voisi mennä, mutta en sellaista löytänyt – tosin en kovin aktiivisesti etsinytkään.
Uusi vuosituhat toi muutoksen. Löysin itseni Tuomasmessusta ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Minut otettiin sydämellisesti vastaan. Oli tunne, että olen tullut kotiin. Kului reilu 10 vuotta ja sitten tulin Alfa-kurssille mäen toiselle puolelle, Tuomasyhteisö näet järjesti siihen aikaan Alfa-kursseja vain miehille. Näin löysin tieni tänne Mikaeliin. Kuinkas sitten kävikään: Olin koukussa! Alfa-kurssi avasi ja uudisti uskoani. Asiat loksahtivat kohdalleen. Sain vihdoinkin kokea Jumalan armon ja hyväksynnän.
Minä kelpaan!
Minulla on aina ollut huono itsetunto ja olen kokenut kelpaamattomuutta ja hyväksynnän puutetta. Mikaelmessuyhteisössä huomasin, että minuthan hyväksytään täällä! Eräänä jouluna ”tuntematon ystävä” Mikaelmessuyhteisöstä antoi minulle Salme Blomsterin kirjan Kelpaanko minä. Hyvänen aika kirja oli kirjoitettu minusta! Tuo kirja avasi jotain syvältä sisältäni ja pääsin käsittelemään syvimpiä kipujani – kiitos tuolle ystävälle! Ymmärsin, että kelpaan Jumalalle.
En edelleenkään ole selvillä vesillä. Uskon tie on minulle kuoppaista kompurointia. Kyselen, ihmettelen ja haastan paimentamme Pasia. Välillä kiukuttelen Taivaan Isälle kun ei tapahdukaan minun tahtoni. Minun on joskus vaikea tyytyä siihen, että Jumala tietää tarpeeni paremmin kuin minä. Kuitenkin kaiken tämän kompuroinnin keskellä tiedän ja tunnen, että minusta pidetään huolta ja Jumala rakastaa minua. Saan luottaa Jeesuksen armoon, säilyttää lapsenuskoni ja jäädä Isän syliin lepäämään.
Toivon, että yhteisöömme pystyy välittämään kaikille tuota hyväksynnän ja rakkauden tunnetta, jota itse olen saanut kokea. Täällä kelpaamme juuri sellaisina kuin olemme. Jäädään iloiten Isän syliin.
mennessä Marion Routti | 1.04.2016 | Blogi
Liityin kirkkoon viime kesäkuussa. Olen 38-vuotias nainen, joten se on tavallaan uutinen. Miksi en ole aiemmin kuulunut kirkkoon?
Minut on lapsena kastettu, mutta en käynyt rippikoulua silloin kuin muut. Halusin kyllä rippileirille parhaan ystäväni kanssa, mutta isäni ei päästänyt. Päivärippikouluun olisin päässyt, mutta se ei kiinnostanut minua. Voisi kysyä, että miksi se ei kiinnostanut?
Käsittämätön kieli ja tuomitseva asenne ajoivat kauas
Ensinnäkään en koskaan oikein saanut mitään niistä jumalanpalveluksista, joissa me koululaiset kouluaikoina kävimme. Papit puhuivat niitä näitä – jotakin sen ikäiselle käsittämätöntä tasaisen monotonisilla äänillään – ja vielä kirjakielellä. Muistan harmitelleeni, kun minua taitavammat laulajat lauloivat virsiä niin hiljaa, että minä vähän kehittymättömämpänä laulajana en kehdannut laulaa täyteen ääneen.
Toiseksi minulle muodostui nuoruusvuosieni aikana negatiivinen käsitys kristityistä: heille kaikki tuntui olevan syntiä. Tuomitseminen ja pelko tuntuivat olevan koko kuvion keskiössä. Jossakin jonkun seurakunnan tilaisuudessa, jonne luokkatoverini opiskeluaikoina sai minut houkuteltua, en kokenut saavani kysymyksiini mitään järkeviä vastauksia. Amerikkalainen pastori vain taputteli Raamattuaan ja koin, että kysymyksiäni pidettiin hyökkäyksenä kristinuskoa vastaan. Yhden ainoan henkilön taholta koin hyväksyvää rakkautta nuorta etsijää kohtaan.
Joogasta Alfaan
Olin lapsena uskonut Jumalaan itsestäänselvyytenä ja ”jutellut” Hänelle jatkuvasti. Se suhde jäi vuosiksi taka-alalle. Kun sitten aktiivisemmin taas aloin ylläpitää jumalasuhdetta, se ei kuitenkaan vienyt minua kristittyjen pariin, vaan etsin tietä Jumalan luokse muualta, mm. muinaisten tietäjien opeista ja jooga-perinteestä. Vasta viime vuonna alkuvuodesta päädyin Alfa-kurssille, että pääsisin liittymään kirkkoon. Jostakin syystä koin, että haluaisin sen tehdä.
Jeesus ilmestyi minulle
Alfa-kurssin leirillä Jeesus ilmestyi minulle, otti kädestäni kiinni ja kutsui seuraamaan Häntä. Se oli siinä – enää ei tarvinnut etsiä. Löysin kristittyjä, jotka ovat elävässä uskossaan vapaita ja iloisia. Löysin ensin Haraisten kodin, jossa ylistys oli jotakin muuta kuin virsien laulamista tuskin kuuluvalla äänellä kädet ristissä hiljaa istuen ja opetus oli puhuttelevaa ja kohottavaa. Vähän myöhemmin löysin myös edistyksellisen Mikaelin seurakunnan ja Mikaelmessun, jonka arvot Armo, Rakkaus ja Ilo tuntuvat messun ilmapiirissä.
Rakastamalla yhteys ihmiseen
Oman historiani jakamisen pointti on se, että uskon nuoren minäni kaltaisia ihmisiä olevan lukuisia. Etenkään uudempaa sukupolvea ei helposti kiinnosta seurakunta tai uskonnollinen yhteisö, joka ei konkreettisesti tuo mitään lisäarvoa elämään. Puhun siis nyt itseni kaltaisista ihmisistä, jotka eivät ole lapsesta alkaen olleet mukana seurakunnan toiminnassa.
Sen vuoksi meidän kristittyjen olisi hyvä olla tarkkana miten lähestymme niitä, joille Jeesus on vielä vieras. Jos osoitamme rakkautta ja hyväksymme heidät sellaisenaan, voimme päästä lähestymään heitä, ja he voivat huomata Kristuksen työn meissä. Silloin annamme positiivisen kuvan kristityistä.
Jos taas lyömme Raamatulla päähän tai avaamme puheen sanomalla vaikka joogan harrastajalle joogan olevan Saatanasta, niin peli voi olla menetetty vuosiksi tuon ihmisen kohdalla. New Age -piireissä liikkuu paljon etsijöitä, jotka voisivat olla hyvinkin valmiita ottamaan Jeesuksen elämäänsä, jos joku osaisi heille oikein sanoin Vapahtajasta kertoa. Se, että sanoo joogaajalle tai Reiki-hoitajalle, että tuo mitä teet on Paholaisesta, ei tuo toivottua lopputulosta.
Meidän täytyy luoda yhteys ihmiseen, jolle haluamme evankeliumia valottaa. Ei kukaan ole uskossaan heti täydellinen. Hyvä on, jos saamme edes kylvettyä uskon siemenen toiseen. Se ei onnistu muuta kuin rakkaudesta käsin, sillä vain rakkaus herättää vastakaikua.
Tilaa ja aikaa Pyhän Hengen työlle
Juottakaamme maitoa niille, jotka eivät kestä vahvaa ruokaa, kuten Paavali sanoi (1 Kor 3). Muistakaamme myös mitä Jeesus sanoi: ”Tee toiselle se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän.” Jeesus sanoi myös: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” ja ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi.” Me voimme jättää tuomitsemisen Jumalalle, ja toteuttaa näitä kehotuksia. Myös omiemme parissa voimme olla kärsivällisiä toistemme kanssa ja antaa Pyhän Hengen tehdä työtään jokaisessa sen mukaan mihin kukin on valmis.
Olkaamme nöyriä ja ymmärtäkäämme, että Herran tiet ovat tutkimattomat. Emme me tiedä, mikä on Jumalan suunnitelma kenenkin kohdalla. Rohkaiskaamme siis toisiamme sen sijaan, että arvostelemalla lannistaisimme muita. Jumalan rakkaudella on itsessään voima muuttaa asioita ja ihmisiä parempaan suuntaan. Annetaan tuon rakkauden loistaa meistä tähän kärsivään maailmaan.
