Sivutoimista taimiviljelyä

taimet

Kun kesä on aluillaan, tuore sivutoiminen yrtti- ja taimiviljelijä on innosta ymmyrkäinen. Ensimmäiset hänen siemenistä asti kasvattamistaan kirsikkatomaatintaimista ovat kuistilla kasvaneet lähes puolitoistametrisiksi, ainakin osa niistä. Itse tomaatit tulevat varmasti aikanaan, kun kukkiakin alkaa jo putkahdella taimien kärkiin. Viimekesäiset “fuskutaimet” (= muiden aloittamat) tuottivat jo makoisasti syötävää pöytään, mutta nyt tämä: lähes olemattomista siemenistä on noussut vihreitä ihanuuksia.

Vain tomaatinsiemenpussin ohjeiden tarkka lukeminen (mikä ei suinkaan ole “niiden muiden” ohjekirjaihmisten juttu) muutama ravinnepuikko, ahkeraa kastelemista ja lämmin, valoisa paikka, ja kasvun ihmettä ei tarvinnut odotella turhaan. Ihminen kylvää ja kastelee, mutta Jumala antaa kasvun. Tosin joskus on antamatta. Osaan taimista iskivät pikkuötökät, osaan tauti, jonka yrttipuutarhuri nimesi “oudoksi laiskuudeksi”, osa katkesi hämmästyttävistä ja hämäristä syistä, osaa ei hölmistynyt taimipuutarhuri hoksannut ajoissa tukea. Onneksi kokeneempi viljelijä vinkkasi tukemisen tärkeyden helposti poikki rapsahtaville kasveille: kasvin pitää voida nojautua johonkin.

Näkökulma Jumalan kasvatustyöhön

Teille lukijoille ei varmaankaan tarvitse monisanaisesti selvittää, kuinka puhuttelevaa tämä on kristitylle yrttipuutarhurille ollut: saada kalpea näkökulma Jumalan kasvatustyöstä. Mitä me ihmiset tarvitsemme kasvaaksemme pienistä vauvataimista taivaan valoon kurkottaviksi, hedelmää tuottaviksi pikku puiksi. Yksinään ei oikein pysy pystyssä ja toisinaan oksia rapsahtelee kipeästi poikki. Jos emme saa taivaan valoa, elävää vettä ja Sanan ravinteita, nuudumme tai olemme pitkään kitukasvuisia. Mutta elämä jatkuu: Hedelmiä saa joskus odottaa hamaan heinäkuun loppuun asti, mutta parhaimmillaan tuotamme satoa: kuka kymmenkertaisen, kuka viisikymmenkertaisen. Mutta kun talvi ja pimeä tulee, tomaatintaimet kuivuvat pois. “Ihminen on kuin kedon ruoho…”

Yllätysten puutarha, koettelemusten puutarha

Kun eräänä kevättalvena sivutoiminen viljelijä muutti perheineen erääseen vinksahtaneeseen huvikumpuun, entistä pihanomistajaa ei enää ollut kertomassa, mitä kaikkea pihassa kasvaa. Lisäksi taimiviljelijän kaupunkilainen biologiantuntemus oli orientoitunut lähinnä erottamaan kasvikunnan eläinkunnasta. Kun kevät koitti, oli suuri onni nähdä piha omenankukkia valtoimenaan (ne oli helppo tunnistaa). Maisema ilahdutti myös sinisellä kukkamerellä, jotka tuo kokeneempi viljelijä tiesi skilloiksi. Pihalla oli myös marjapensaita sekä jonkin verran koristevadelmia, mutta harmi kyllä ei makeita syömämarjoja. Viljelijä perheineen sai myös huomata, että nurmikko ei pysynyt tunnelmallisen pehmoisena aivan itsekseen. Niin ikään ei-niin-toivotut voikukat sekä nokkoset näyttivät kehittyvän ja kukoistavan ilman erityistä tukemistakin. Joka optimistisesti väittää niitä hyötykasveiksi, syököön itse rekka-autollisen nokkoslättyjä ja kitkerää voikukkasalaattia.

Pihan hoito kerta kaikkiaan ei sivutoimiselta taimiviljelijältä suju ilman koettelemuksia. Ensimmäisenä kesänä hän toiveikkaana maistoi koristevadelmaa, totesi sen nopeasti pahvin makuiseksi ja alkoi heti pohtia oikean lempimarjan istuttamista seuraavana keväänä. Kovalla vaivalla hänen pihan perälle istuttamansa mansikkamaa oli kyllä tuottanut muutaman marjan ahnaiden lintujen lisäksi myös ihmisille, mutta jäi seuraavana vuonna kevätkiireissä voikukkapellon alle. Taisi tuo mokoma olla myös lumen sulamisvesien paikka eli paikalliset sorsat olisivat keväällä viihtyneet siellä ilman viljelijän vilkasta koiraeläintä. Toisena vuonna häthätää istutettu vadelmapuska jäi ahnaiden koristevadelmien peittoon ja tukahtui.

Kasvun ihme

Mutta eräänä vuonna tapahtui ihme ja Jumala antoi taimipuutarhurille lahjan: vadelmapensaat alkoivat rehottaa keskellä pihaa. Mistä ne ollenkaan tulivat, puutarhuri ei täysin ymmärtänyt. Sen hän onneksi tajusi, että kaikkia piikikkäitä pensaita ei kannattanut napsia ruusupensaan versoina pois. Jännittyneen alkukesän kestäneen odotuksen jälkeen puutarhuri sai maistaakseen harvinaisia valkoisia vadelmia punaisten lisäksi. Viime vuonna sivutoimisen viljelijän sydänkesän aamut olivat yhtä vadelmajuhlaa. Jumala armossaan antoi herkullisen lahjan vähän hölmömmällekin puutarhurille.

Ison Ohjekirjan puutarhavinkkejä ja -huomioita:

  • “Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” Ps. 136
  • “Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.”… Ps. 103:15-18
  • “Osa siemenistä putosi hyvään maahan [–]. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Mark. 4:3-9.
  • “… Jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.” Joh. 15:1-6
  • “… mutta Jumala antaa kasvun.[–] Olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” 1 Kor. 3:6-9
Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Oho! Minä luen Raamattua.

raamatun lukeminen

Alussa oli Sana (jota en lukenut)

Olin uskonut elävään Jumalaan jo 6 vuotta, mutten saanut luettua Raamattua. En ymmärtänyt sitä, se ei kutsunut minua, olin saamaton. En ymmärtänyt yhtään, mihin kontekstiin yksittäiset Raamatun kohdat liittyivät. Toivoin, ettei kukaan huomaa osaamattomuuttani.

Syksyllä 2015 tähän tuli muutos. Koin pysähdyksen, kun mietin ajankäyttöäni. Jumala on antanut kaiken ajan, joka minulla on. Hän on auttanut minua selviämään paljon vaikeammistakin asioista. Eikö muka Hän, joka on minut tällaiseksi luonut, auttaisi myös lukemaan Sanaansa? Uskoin, että Hän auttaisi.

Kummin kanssa eteenpäin

Päätin lukea päivittäin ja ystäväni lupasi ottaa vastaan Raamattua koskevia viestejäni. Hänestä tuli raamattukummini, kuten leikillisesti (mutta tosissani) sanoin. Viikon lukemisen jälkeen alkoi takkuilla. Keksin selityksiä ja koin huonoa omatuntoa. Ystäväni kysyi, auttaisiko, jos lukisimme yhdessä samaa kohtaa sitä toisillemme kommentoiden. Se auttoi. Raamatusta tuli päivittäinen seuralainen. Kerroin tästä ”kehittämisprojektistamme” messussa, mikä oli papiltamme viisas veto. Enää en voisi kääntyä takaisin ja lakata lukemasta ?.

Hyvä kiertoon

Parin kuukauden päivittäisen Raamatun lukemisen jälkeen halusin jakaa saamaani hyvää muillekin. Olimme Ystäväni kanssa käyneet miltei kaiken keskustelun Facebook-viestein. Sain idean Facebook Bible -ryhmästä, johon voisi liittyä kuka tahansa sellainen yhteisömme ihminen, joka tarvitsee tsemppiä Raamatun lukemiseen tai haluaa jakaa ajatuksia lukemastaan. Ystäväni innostui ideasta heti.

Ideasta toteutukseen! Nyt meillä on virtuaalinen 17-henkinen perhe, suljettu Facebook-ryhmä, jossa vaihdamme ajatuksia lukemastamme luvusta päivittäin. Joukossa on ikänsä uskossa olleita ja meitä ”tuoreempia tapauksia”. Ajatusten vaihto on vilkasta. Joku jakaa tärkeitä taustatietoja, joku taas kirjoittaa enemmän siitä, mikä häntä itseään päivän luvussa kosketti. Edelleen ”tilivelvollisuus” auttaa minua lukemaan, mutta yhä useammin huomaan pystyväni toimimaan Mikaelmessuyhteisömme arvojen – armon, rakkauden ja ilon -hengessä jopa itseäni kohtaan ja nautin lukemastani. TYKKÄÄN.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

”Täsmävastaus täsmärukoukseen” – ajatuksia uusien nettisivujen ääreltä

tasmavastaus_kuva

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ”Mikaelmessu”? Kuinka Mikaelmessun syvimmän olemuksen voisi välittää nettisivuvierailun aikana? Näihin kysymyksiin löytyy varmasti satoja aivan erilaisia vastauksia.

Uniikki pala palapelissä

Olen viettänyt viime aikoina hetken jos toisenkin miettien vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin. Mikaelmessun uudet nettisivut aukesivat juuri äsken. Mitä enemmän olen uusien sivujen äärellä viettänyt aikaa, sitä selvemmin olen tullut tietoiseksi siitä, että Mikaelmessu ei ole voinut kehittyä sattumalta siksi messuksi ja yhteisöksi, mikä olemme tänä päivänä. Kun vertaan tilannetta runsaat kolme vuotta sitten tämänhetkiseen tilanteeseen, näen Jumalan vieneen työtään yhteisössä määrätietoisesti tiettyyn suuntaan. Tässä kaupungissa on muitakin messuyhteisöjä, mutta me arvoinemme ja näkymme kanssa olemme aivan uniikki niiden joukossa. Täytämme tässä kaupungissa paikan, joka olisi valtavan tyhjä, jos Mikaelmessuyhteisöä ei olisi.

Maailman lapsia varten

Olen sivujen äärellä ajatellut muun muassa rakkautta, jolla Jeesus on tätä yhteisöä kasvattanut, että voisimme tarjota tänne tuleville ihmisille maailman vaatimusten keskellä kokemuksen armosta, rakkaudesta ja ilosta. Mietin omiakin kasvuprosesseja nyt enemmän siitä näkökulmasta. Mikaelmessu oli huolella harkittu paikaksi, johon saisin juurtua kasvamaan, mutta olen alkanut nähdä asian myös siitä näkökulmasta, että kukaan meistä ei ole täällä sattumalta tai vain itsemme takia. Meidät jokainen on tuotu kasvamaan näihin arvoihin myös siksi, että voisimme olla rakentamassa tätä perhettä niitä maailman lapsia varten, jotka meidän huomaamme uskotaan.

Täsmävastaus täsmärukoukseen

Kun aloin käymään Mikaelmessussa runsaat kolme vuotta sitten, olin jo jonkun aikaa rukoillut itselleni seurakuntaa – ei vain paikkaa, jossa voi joskus käydä, vaan oikeaa kotia. Kuvittelin yhteisöä, joka olisi niin rakas, josta voisi olla niin ylpeä ja johon tuntisi sellaista omistajuutta, että sitä haluaisi olla rakentamassa kaikilla lahjoillaan. Mielessäni oli aika tarkka mielikuva siitä, mitä toivoin. Silloin Mikaelmessu ei kaikilta yksityiskohdiltaan vastannut mielikuvaa, mutta jäin. Jotenkin ei ollut energiaa lähteä eteenpäin ja tämä oli ihan ok. Sitä paitsi joku tässä viehätti tavattomasti.

Muita asioita, joita uusien sivujen äärellä olen juuttunut miettimään, ovat Jumalan hyvyys, johdatus ja ennalta näkeminen siinä, minne Hän halusi minut viedä. Jonkun aikaa kotiutumiseni jälkeen olin keskellä omia prosessejani, joissa tämä yhteisö ja sen osoittama välittäminen ja armo olivat keskeisellä paikalla. Niihin aikoihin kerran mieleeni nousivat sanat, jotka uskoin tulleen Jumalalta – ja joiden nyt tiedän tulleen Häneltä: ”Minä kävin läpi kaikki seurakunnat tässä kaupungissa sinua varten. Punnitsin niitä huolella jokaisen pyytämäsi yksityiskohdan kannalta – ja tämä on sinulle paras. Nämä ihmiset tulevat rakastamaan sinua.”

Jumalan lupaamaa välittämistä olen saanut kokea ja se tuntui alusta lähtien niin kallisarvoiselta, että olin valmis sen takia tinkimään muista yksityiskohdista. Luulin Jumalan yrittäneen tästä puhuakin – että rakkaus oli tärkeämpi, että Hän oli kyllä punninnut pyytämiäni yksityiskohtia, mutta rakkaus oli painanut vaakakupissa eniten. Ja kiitos, sekin olisi ollut riittävää! Aivan yhtäkkiä näin muutakin: Mikaelmessu ja sen ympärillä oleva yhteisö todella alkavat olla myös yksityiskohdiltaan ja tyyliltään enemmän ja enemmän juuri sellainen paikka minkä alunperinkin näin ajatuksissani ja mitä Jumalalta täsmäpyysin. Hänellä siis oli koko ajan selkeä suunnitelma mihin suuntaan Hän aikoo meitä kuljettaa ja Hän tiesi varsin tarkasti kuinka tämä tulisi olemaan vastaus rukoukseeni jonkun ajan kuluttua. Meni kylmät väreet kun tämän tajusin sivujen äärellä tuhannennen kerran niiden Mikaelmessusta antamaa vaikutelmaa kuulostellessani. Valtavaa, kuinka huolella Jumala punnitsee asioita valmistellessaan rukousvastauksia ja kuinka Hän näkee paljon kauemmaksi kuin me. Tänä päivänä olen täynnä kiitosta siitä, että saan olla kanssanne osa tätä kaikkea.

Etsi syvin olemus

…ihmeellistä kuinka syviin ajatuksiin voi päästä nettisivuilla. Etsi sinäkin uusilta sivuiltamme Mikaelmessun syvin olemus ja katso mihin pohdintoihin se sinut vie. Sen jäl­keen voit uu­del­leen vas­ta­ta mie­les­säsi ky­sy­myk­seen, mi­tä Mikaelmessu tuo mieleen. Toi­vot­ta­vas­ti ku­va on selkiintynyt ja mo­ni­puo­lis­tu­nut – ja näkemäsi ja lukemasi tuntunut siltä, että päätät lähteä tutustumaan meihin livenä seuraavaan Mikaelmessuun. Tervetuloa!

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Että Isän unelma toteutuisi

isan_ja_pojan_kadet_raj

Torstai-iltana oltiin koolla pienellä joukolla miettimässä kuinka ihmiset löytäisivät yhteyden Isään, jonka suurin unelma on yhteys kadonneeseen lapseen. Kuinka voisimme auttaa niitä, jotka eivät yhteyttä edes osaa etsiä? Mm. tällaisia asioita pohditaan kuukausittain kokoontuvassa Love People perheessä, joka käy myös parin viikon välein kattamassa kahvipöydän kävelykadulla, juttelee ja rukoilee ohikulkijoiden kanssa ja hieroo jumittuneet niskat siinä samalla. Lähdin illasta päällimmäisenä odotus seuraavan päivän vapaapäivästä, jota en enää halunnut viettää millään muulla tavalla kuin Isää lähellä…

Illassa kanssamme oli Niemeläisen Seppo juttelemassa ja jakamassa meille kokemuksistaan ja ajatuksistaan, joiden joukosta poimin Sinua varten joitakin helmiä.

Isä jolla on ikävä

Meidän Jumalamme on Isä, jolla on ikävä meitä ja sitä että sanoisimme Häntä Isäksi. Että vain olisimme Hänen kanssaan – ilman pyyntölistoja, Hänhän tietää jo joka tapauksessa mitä me tarvitsemme. Oletko nähnyt mainoksen, jossa vaari haetaan kakulle saunarantaan? Kuinka onnellinen on tyttö hakiessaan ja kuinka onnellinen on vaari kun hänet haetaan. Ihan samanlainen on meidän Taivaallinen Isämme: Hän odottaa, että joku haluaisi viettää aikaa Hänen kanssaan. Voisiko tästä välittyä jotakin kohtaamisiimme ihmisten kanssa? Voisivatko ihmiset ymmärtää tästä evankeliumin? Vain Jeesuksen työn tähden meillä on Isä. Ja vain sen tähden meillä voi olla yhteys Häneen.

Alemmaksi ei voi mennä

Entä jos joku kokee niin kamalasti rikkoneensa Isän tahtoa vastaan, että ajattelee olevansa tämän ulkopuolella? ”Jokainen joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13) Kenenkään ei tarvitse jäädä ulkopuolelle jos hänelle kelpaa se, että Jeesus on korjannut synnin rikkoman tien Isän luokse. Jumala on tuonut evankeliumin niin alas, ettei sen jälkeen ei ole enää mitään. Kuulimme että Jordaniassa sijaitsee maan alin kohta, mitä alemmaksi maailmassa ei voi enää mennä. Se on joen uoma, jossa Jeesus kastettiin. Jeesus laskeutui jo fyysisestikin niin alas, ettei sen alemmaksi voi kukaan enää mennä ja Hän pystyy nostamaan ihmisen sieltä ylös.

Pysy lähellä Jumalaa

Voimme ajatella ihan mitä vaan työtä Jumalan valtakunnassa, niin kaikkiin tehtäviin kuuluu sama lähtökohta: kaikkein tärkeintä ja prioriteeteissa aina ykkösenä tulee olla huolehtia omasta henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan.

Tärkeintä on Raamatun Sana, jonka äärellä Isä puhuu. Kokeile mitä tapahtuu kun me sanot Raamatun äärellä Isälle: ”En ymmärrä tätä, auta minua!” Isä ei koskaan sano meille ettei ehdi meille puhua. Hänellä on aina joku ajatus, minkä Hän haluaa tuoda. Yhtäkkiä huomaamme jotakin ihan uutta tekstissä jonka olemme lukeneet monta kertaa: Ei siinä aikaisemmin ole noin lukenut. Niin yksinkertaista se on. Mutta jos alamme tehdä Jeesuksen seuraamisesta rakenteita ja vaikea kuvioita, niin kuka Häntä osaa seurata? Evankeliumi on äärimmäisen yksinkertaista.

Hyvä muistutus oli, että syntien tunnustamisen tarkoitus ei ole listan pitäminen kohdista, missä on Isän tahtoa rikkonut tai huonon omantunnon kantaminen siitä, jos listasta unohtui jotakin. Siinä on kyse samaa mieltä olemisesta kun Isä näyttää jotakin omasta elämästä. Meidän tehtävämme on silloin sanoa Isälle: ”Mä ymmärrän. Mä oon samaa mieltä. Anna mulle anteeksi.”

Isän unelmaa toteuttamassa

Paavali käyttää Raamatussa ilmaisua ”me pyydämme Kristuksen puolesta”, suostukaa sovintoon Jumalan kanssa (2 Kor 5:20-21). Sama Isä odottaa siis, että syntinen tyttö tai poika suostuisi siihen työhön, jonka Jeesus on tehnyt yhteyden palauttamisekti Isään. Kaiken takana on taas Isän ikävä lapsia kohtaan. Siinä on syy myös sille miksi olemme Love People tiimin kanssa kaduilla. Olemme siellä että Isän unelma saisi toteutua. Hän on lähettänyt meidät toteuttamaan tätä tehtävää.

Esimerkki: Joku kuuli Jeesuksesta koska olimme kadulla. Hän ymmärsi evankeliumin sen takia, että joku koski häneen, katsoi silmiin ja hymyili. Jonakin päivänä hän voi olla tekemässä Jumalan valtakunnan työtä vain siksi, että joku pysähtyi hänen kohdalleen kävelykadulla. Jumala kuljettaa meitä hänen suunnitelmissaan. Meille jokaiselle on varattu oma kohta jonkun ihmisen matkalla yhteyteen Isän kanssa. Joskus saamme olla kylvämässä, joskus ehkä leikkaamassakin.

Alla olevassa kuvassa 100% kuvaa hetkeä, jolloin taivaassa pidetään ilojuhlia kun joku tarttuu Jeesuksen käteen. 0% on viiva, jossa asia ei kiinnosta yhtään. Nuolista koostuvat palaset kertovat tilanteista, jolloin joku teki jotakin mikä vei ihmistä lähemmäksi uskoa Jeesukseen. Sinä olit keltainen pala ja sinut tarvittiin.

evankeliointikaavio_valmis

Kutsuttu kasvamaan voidakseni auttaa

Jumala tarvitsee meitä jokaista. Tämä on hyvä muistaa varsinkin sellaisina päivinä kun tuntuu ettei meistä ole mihinkään: Jumala on silti kutsunut minut! Hän johdattaa ja kasvattaa. Sen tähden kristittynä kasvaminenkin saa ihan toisenlaiset mittasuhteet: Minut on kutsuttu kasvamaan siksi, että voisin paremmin auttaa muita matkalla Isän luokse ja Jeesuksen omaksi.

Uskollinen Jeesus

Lopuksi rohkaisun sana niihin hetkiin, jolloin kompuroimme, teemme väärin ja epäilemme: Jeesus on uskollinen! ”Hän on uskollinen vaikka me olisimme uskottomat sillä itseään kieltää Hän ei saata.” (2 Tim. 2:13)

Äänite: Seppo Niemeläinen Love People perheillassa 10.3.2016. (21:46)

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+

Kasvava seurakunta

Tällä otsikolla vietettiin hiljan Mikaelin talvipäiviä ja siksi kirjoitan omia ajatuksiani siihen liittyen.

Kasvavia seurakuntia on ainakin Suomessa varsin vähän. Hehkutetaan, että Aasiassa tai Afrikassa seurakunnat kasvavat. Täällä taas erotaan kirkosta vauhdilla, ja kirkkoon kuuluvat nimikristitytkin vierailevat seurakunnassa vain pari kertaa vuodesta. Kirkko tuntuu olevan enemmän seremonioita tuottava laitos kuin perheyhteisö tai koti, jollaisesta Apostolien teot kertoo.

Määrällistä vai laadullista kasvua?

Seurakunta voi kasvaa määrällisesti tai laadullisesti. Määrällisesti kasvavassa seurakunnassa jäsenmäärä lisääntyy. Laadullisesti kasvavassa seurakunnassa taas sen jäsenet kasvavat uskossaan ”eteenpäin”. Molempia kasvutapoja tarvitaan. Ihanteellisessa tilanteessa siis seurakunnan piiriin tulee jatkuvasti uusia ihmisiä (tarkoitan uusia kristittyjä, en paremmista tapahtumista kiinnostuneita naapuriseurakuntalaisia), jotka löytävät paikkansa, ehkä jonkin palvelutehtävän ja sitten rekrytoivat seurakuntaan uusia ihmisiä ja niin edelleen.

Nuoruudessani seurasin kotipaikallani kolmen seurakunnan nuorten toimintaa läheisesti. Ensimmäisessä oli pieni, sitoutunut porukka ja laadukasta raamattuopetusta. Voisin sanoa, että laadullinen kasvu oli varsin hyvää, kun lähes koko porukka on edelleen uskossa, noin puolet jonkinlaisessa hengellisessä työssä (pastorina, gospelmuusikkona, nuorisotyöntekijänä jne.) ja loputkin yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Toisessa taas hehkutettiin jatkuvasti herätystä ja uusia uskoontuloja oli paljon. Ryhmä kasvoi nopeasti, väkimäärä tuplaantui vuosittain parin vuoden ajan. Laadullinen kasvu tai opetuslapseuttaminen kuitenkin hieman epäonnistuivat. Myöhempien vuosien aikana moni luopui uskostaan ja ilmeni myös muita ongelmia. Kolmannella taas ei ollut varmaankaan pyrkimystä minkäänlaiseen kasvuun, mutta kiinnostuneita oli paljon ja panostettiin hauskanpitoon ja sosiaalisiin suhteisiin. Optimaalinen seurakunta yhdistäisi nämä kolme täydelliseksi kokonaisuudeksi: opetuslapseksi kasvaminen, herätys ja suhteet.

Ajatellaan seurakuntaa Kristuksen ruumiina. Jokaisella elimellä on oma paikkansa ja tehtävänsä. Pelkästään määrällisesti kasvavaa seurakuntaa voisi verrata kasvaimeen, jossa solut lisääntyvät holtittomasti, mutta eivät erilaistu varsinaiseen tehtävään ja lopulta muodostavat möllöttävän patin, joka häiritsee kokonaisuuden toimintaa. Siksi tarvitaan myös laadullista kasvua, jossa ihmiset löytävät oman tehtävänsä Kristuksen ruumiissa ja alkavat toimia siinä elimessä, johon omat lahjat parhaiten sopivat.

Kiitos Jumala antamastasi kasvusta!

Olen ollut mukana Mikaelin seurakunnan toiminnassa kohtalaisen pitkään. Määrällisesti parin kymmenen hengen Kohtaamispaikasta on kasvanut Mikaelmessuyhteisö, jonka piirissä lienee ainakin pari sataa ihmistä. Laadullista kasvua huomaan erityisesti muutamissa pitkän linjan seurakuntalaisissa, joiden vaellusta olen seurannut pidempään. Uskallan siis sanoa, että kyseessä taitaa olla kasvava seurakunta. Kuitenkin nöyryydellä ja muistaen, että Jumala on se, joka antaa (oikeanlaisen) kasvun eikä mikään, mitä seurakuntalaiset itse saisivat aikaan.

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+