Kahdestaan

mokki1Hiippailen puutarhakengissä syyslehtien värittämän nurmikon poikki pihan perällä tönöttävään leikkimökkiin. Lasken höyryävän kuuman teemukini lattialle, sytytän lyhdyn ja kynttilät ja kohennan tyynykasaa. Villasukkia jalkaani kiskoessani katse osuu ikkunasta kuistin valon edessä lepattaviin yöperhosiin. On ensimmäisiä iltoja, kun mökki tuntuu hiukan kolealta, mutta monet kynttilät lämmittävät vielä jonkin aikaa tarpeeksi, ettei aivan vielä tarvitse luopua tästä aarrekammiosta.

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi…” (Matt 6:6)

Kesällä luin tätä hyvin tuttua Raamatun kohtaa toistuvasti. En päässyt siitä yli enkä ympäri. Olen hirvittävän huono keskittymään rukoukseen ja Raamattuun hälinän keskellä, joten eipä ollut ensimmäinen kerta, kun äänekkäässä talossamme kaipasin hiljaista omaa huonetta vain Isälle ja minulle.

mokki3Keidaskolo

Joten tyhjensin, maalasin ja sisustin kesälomani ensimmäiset päivät poikien vanhaa leikkimökkiä. Siitä ei tullut luxus-mökkiä, eikä siellä mahdu seisomaankaan kuin pää hiukan sivulle päin kallellaan. Mutta sain sen mitä kaipasin niin kovasti: pienen omalla tavallaan söpön hiljaisen kolon, jossa on heti rauha kun astuu ovesta sisään ja ajatukset kääntyvät etsimään ja odottamaan Jumalaa.

mokki2Yhdellä seinällä on post-it-lapuilla rukousmuistutuksia, jotka siirtyvät toiselle seinälle kiitosaiheiksi ajallaan. Isossa lasipurkissa on nippu värikkäitä liuskoja, joiden taakse on kirjoitettu niiden nimiä, joiden puolesta haluan muistaa huokaista. Lattialla on Raamattu ja kasa koristeltuja rukouspäiväkirjoja vuosien varrelta… Joskus vaan istun ja käperryn teemukini kanssa tyynyjen koloihin ja kun katse osuu pienen ikkunan yläpuolella olevaan ristiin, kuiskaan ”Tule Pyhä Henki…” Aina ei edes ihan osaa sanoittaa sitä, mitä kaipaa, mutta silloinkin voi jäädä odottamaan Isän syliin.

”Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matteus 6:6)

Kosketus

Jostakin tulee Tuulenvire, joka koskettaa sielun sopukoissa, kuin henkäys ja lämmön häivähdys. Tai saa sinnikkään lohdun ajatuksen. Tai rohkaistuu ja luottamus syntyy vaikeaan tilanteeseen. Tai niin kuin usein käy: huomaa unohtaneensa ajan kulun kun olikin niin hyvä olla siinä Isän kanssa kahdestaan hiljaisuudessa. Joskus ei ehkä mitään näistä juuri silloin, mutta myöhemmin tuli päivä, jolloin huomasi että rukouksiin ja huokauksiin oli vastattu…

Tämä on minun lempipaikkani Isän kanssa, mikä on sinun ja Isän lempipaikka?

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Jokainen tarvitsee oman ”Miss Claran”

bg_spacer4

Pari viikkoa sitten pääsin nauttimaan leffaelämyksestä, joka oli ollut Yhdysvalloissa viikonlopun eniten katsottu elokuva tullessaan ensi-iltaan. Enkä ihmettele katsojalukuja. Kerta limsalasin ja ystävän seurassa ei ollut tarpeeksi. Oli pakko katsoa elokuva toiseenkin kertaan.

Elokuva tarina on fiktiivinen, mutta siihen voi hyvin eläytyä, koska se on arkipäivää tavalla tai toiselle meille jokaiselle: hyvin usein elämä ei menekään niin kuin olisi toivonut. Tämän voimaannuttavan ja vaikuttavan elokuvan käänteet saavat katsojan välillä nauramaan ja välillä itkemään, välillä molempia yhtäaikaa.  ”Voitot eivät tule sattumalta” on yksi elokuvan monesta sanomasta, joka taitaa olla totta. Miss Clara tsemppaa Elisabethin rukoustaisteluun ja opettaa häntä elämään Jumalan lupausten varassa.

Jokainen tarvitsee oman Miss Claran

WarRoom-movie-review-650x652Tomera, toisaalta lämpimän humoristinen, toisaalta vakava ja jo hieman varttuneemman iän saavuttanut Miss Clara on elokuvan kiistaton helmihahmo. Hän on selkeä hengellinen äiti, joka käy omat rukoustaistelunsa komerossaan ja ottaa suojiinsa nuoremman kiinteistönvälittäjän, Elisabethin. Miss Clara opastaa ja rohkaisee Elisabethia löytämään lähemmäksi Jumalaa, ottamaan todesta Jumalan lupaukset ja taistelemaan vaikean avioliittonsa puolesta. Hän ei jakele epätoivoiselle ja näköalattomalle Elizabethille päänsilityksiä ja latteuksia piristämään häntä. Sen sijaan hän haastaa Elisabethin uskon kasvuun ja pysyy loppuun asti hänen rinnallaan kärsivällisesti neuvoen ja tsempaten. Niin kuin moni meistä, Elisabeth on aluksi sitä mieltä, ettei hänellä työssä käyvänä uraäitinä ole aikaa rukoustaisteluihin.

Yksi suosikkikohtaukseni elokuvassa on Elisabethin vastaus miehelleen Tonylle, kun tämä ihmettelee vaimonsa tyytyväisyyttä ja tyyneyttä mahdottomassa tilanteessa. Elisabeth vastaa: ”Koska tyytyväisyyteni ja iloni ei tule avioliitostamme, ei sinusta, ei menestyksestä, ei olosuhteista, vaan minun iloni on Herrassa Jeesuksessa. Hän tulee ensin.”

Toisessa vaikuttavassa kohtauksessa vakuuttava Miss Clara päättää puheensa Elisabethille sanoihin: ”Näen sinussa taistelijan, joka täytyy herättää henkiin.”

Elisabeth ei olisi löytänyt iloa ja rauhaa eikä hänessä uinuva rukoustaistelija olisi herännyt henkiin ilman Miss Claraa. Hengelliset Isät, äidit, isosiskot ja -veljet ovat tärkeitä. Heidän tehtävä on Miss Claran lailla nähdä potentiaali niissä, joiden rinnalle heidät on johdatettu kulkemaan, uskoa heihin ja antaa heille rohkaisevia ajatuksia siitä, mitä Jumala voi heistä tehdä.

Kenelle sinä voisit olla ”Miss Clara”?

Ajatteletko, että sinulla ei ainakaan vielä ole mitä tarvitaan hengelliseen vanhemmuuteen ja siksi et voi nyt olla ”Miss Clara” kenellekään? Se ei ole totta. Vaikka kokisi olevansa vielä liian alussa ja enemmänkin itse tsempparin tarpeessa, olen varma, että on olemassa joku, joka voisi jo oppia sinulta ja jota voisit rohkaista. Jos pyytää Isää johdattamaan elämäänsä rohkaisua ja rukousystävää tarvitsevan ihmisen, jota voisi hengellisestikin auttaa, tulee saamaan sellaisen. Ja pyydä rohkeasti samalla itsellesikin elämääsi omaa ”Miss Claraa”, joka haastaa sinut uuteen kasvuun.

warroom-kitchen-a-1024x300_text

”Anna minulle toinen, Herra. Johdata minut sen luokse, jota haluat minun auttavan.” (Miss Clara)

 

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Uskiksen summer survival pack

Ensimmäiset kesät uskovana olivat kovia. Tai ei – ne olivat kepeitä ja täynnä kaikkea. Kesäksi seurakunta hiljeni ja uudet uskovat saivat liihotella kuka missäkin. Minulle tämä tarkoitti sitä, etten tehnyt kesäisin mitään hoitaakseen suhdettani Taivaan Isään. Joku voisi ajatella, että on kummallista, jos ei usko hoitamatta säily. Itselleni uskovien yhteys, ihmisten näkeminen siis, on kuitenkin kuin vesi kasville. Olin siis aavistuksen nahistunut ensimmäisten uskovana viettämieni kesien jälkeen.

Mikaelmessuyhteisössä tapahtuu onneksi kesälläkin. On viikottainen kesäraamis, seurakuntaperheiden kokoontumisia, kaksi kesämessua ja jopa koirien uimarantaretki. Yksin ei tarvitse olla.

Miten huoltaa uskoa?

Itselleni tärkeää on ollut myös miettiä, miten huoltaa uskoani kotona ja kesän riennoissa, kun kaikki seurakunnan kesätapahtumat eivät aikatauluuni sovi. Kuulun Facebook-ryhmään, jossa luemme yhteistä Raamatun kohtaa päivittäin. Tällä hetkellä se on Mooseksen kirjoista ensimmäinen. Näen uskovaa ystävääni, soittelemme, kirjoittelemme. Iloitsen luonnosta ja omista läheisistäni. Rukoilen.

Muodikkaasti tiivistän kesäisen uskonhuollon kolmeen samalla kirjaimella alkavaan prinsiippiin:

  • Rukous – hiljenny, kiitä ja pyydä
  • Raamattu – lue, pohdi ja keskustele
  • Ryhmä – näe, soita ja iloitse  🙂
Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Uskovien ystävyys – huolenpitoa ja hihhulointia

kakku_pieni

”Ystävän kanssa jopa kakku maistuu astetta paremmalta”

”Tä!? Eiks uskovaiset oo kaikki yhtä suurta perhettä? Eiks ne kaikki ole sun ystäviä?” Ovat ja eivät. Kristittyjen keskinäinen rakkaus on minulle täyttä totta nykyään. Sillä saralla on Jumala näyttänyt voimansa, muistan vielä erittäin rajoittuneesti suvaitsevaisen tuoreen uskovan itseni vuosien takaa. Huh, hävettää vähän. Nykyään onnistuu jo paremmin.

Tosiystäviä minulla on yhteisössämme muutamia. He ovat niitä, joilla on minulle aikaa pahalla hetkellä. Sellaisia, joiden seurassa voin olla aivan pidäkkeetön hekottaja tai oma huolestunut ja neuroottinen itseni. He tietävät kipuni ja iloni. Näitä ystäviä tuen itse kaikin käytössä olevin keinoin, haluan kuulla heistä jatkuvasti ja iloitsen heidän iloistaan.

Ainutlaatuiseen ystävyyteen kuuluu toistemme tukeminen

Olen viimeisen vuoden aikana saanut tutustua yhteen uskovaan ystävääni yhä paremmin. Mietin tätä blogia varten sitä, mikä ystävyydestämme tekee niin ainutlaatuista.

Jos istumme kahvilla, se näyttää ihan samalta kuin mikä tahansa herkkuhetki. Puhumme pinnallisia ja arkisia: koirista ja koulusta, työstä ja teineistä. Salakuunnellessa pidempään voisi jo huomata, että ystävyytemme on antanut meille lahjaksi Jeesus. Syvällisempi setti aktivoituu helposti. Yritämme tukea toisiamme niillä alueilla, jotka ovat meille kasvun paikkoja. Jos ystäväni sanoo sortuneensa vaikka juoruiluun, en sano ”ei se mitään, kaikkihan niin tekevät”. Jos minä kerron päästäneeni valkoisen valheen, ei ystäväni korjaa sitä kehottamalla toiseen samanmoiseen.

Tuemme siis toisiamme tulemaan sellaisiksi, joiksi Jumala meidät tarkoitti. Välillä se tarkoittaa pikaista ripittäytymistä, välillä pidempää keskustelua. Välillä se on naurua, joskus muutamia kyyneleitäkin. Meidän ystävyydessämme se on kaikkein eniten kirjoittamista. Olemme joka ainoa päivä tekemisissä kirjoittaen. Joskus rukoilemme puhelimessa, mikä on paitsi helpottavaa ja tärkeää myös ajoittain huvittavaa arjen aherruksen lomassa.

”Vastavuoroiset pelastusrenkaat”

Olen välttänyt monta pikaistuksissa tehtyä mokaa ystäväni mielipiteiden ansiosta. Olen saanut suoria mielipiteitä tilanteissa, joissa myötäily ja hyssyttely olisi voinut johtaa minut suurempiin hankaluuksiin. Olen itsekin kasvanut rehelliseen suuntaan, kun olen kommentoinut ystäväni tilanteita.

Ystävyys saman arvomaailman jakavan ystävän kanssa on minulle tärkeä. Se on kuin pelastusrengas, varmuus siitä, että on ystävä, joka aivan varmasti rukoilee puolestani, jos joskus en itse pysty. Se on myös varmuutta siitä, ettei tämä ystävä väisty, vaikka mokaisin tai kun olen eri mieltä hänen kanssaan.

Lopuksi: jos sinulla ei vielä ole tällaista uskovaa ystävää, pyydä sitä Jumalalta. Niin minäkin sain omani. 🙂

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Pieniä rakkauden tekoja – isoja vaikutuksia

Riparibiisi keskeytti kostean juhannuksenvieton

Aikoinaan minulla oli tapana ystävieni kanssa viettää juhannusta Raumanmeren juhannusfestivaaleilla. Alkoholilla oli iso merkitys ja sitä kuluikin isot määrät.

Raumanmeren Juhannuksessa vuonna 2005 oli taas perinteitä kunnioittaen paljon alkoholia mukana -kylmälaukut täynnä. Juhannusaattoiltana lähdin hortoilemaan festarialueelta kohti leirintäaluetta päissäni kuin tonttu. Jälkeenpäin olen huomannut, että olin lähtenyt toikkaroimaan aivan väärään suuntaan oman teltan ollessa täysin toisessa suunnassa.

Yhtäkkiä kuulin jostain tutun biisin, jonka olin viimeksi kuullut joskus rippikoulussa. Suuntasin kohti laulua ja kitaran soittoa ja löysin uskovaisten porukan, joka kierteli ympäri Suomea festareilla kertomassa Jeesuksesta. Jäin juttelemaan heidän kanssaan kertoen asioistani ja ajatuksistani ja suruistani, isäni oli kuollut edeltävänä keväänä. Ja he kuuntelivat. Halusin jutella Jeesuksesta ja he juttelivat. Alkoi olla jo niin myöhä että heidän oli aika mennä yöpymään. Minulla oli vielä juteltavat asiat kesken, joten he pyysivät minut mukaansa huomatessaan etten olisi selvinnyt omalle teltalleni. Vaikka haisin vanhalta viinalta ja oksennukselta ja jo toisen leiripäivän lioilta, he tarjosivat minulle yösijan läheiseltä seurakuntatalolta ja ruokkivatkin vielä aamulla aamupalapöydän ääressä.

”Anna anteeksi törttöilyni ja tule elämään sydämeeni”

Seuraavana maanantai-iltana istuin sängyn reunalla ja mietin mitä oikein oli juhannuksena tapahtunut. Mietin, että miksi nämä uskovaiset olivat ilman ehtoja rakastaneet minua niin, että ottivat minut yöpymään luokseen, vaikka olemukseni täytyi olla kuvottava. Mietin minkälaista elämäni oli oikein ollut. Aikuisikäni viikonloput olivat menneet hyvinkin juhliessa tai pyrkiessä unohtamaan arjen huolet. Mietin minne elämäni oikein on menossa.

Siinä sängyn reunalla istuessani laitoin kädet ristiin ja rukoilin jotenkin seuraavin sanoin:

”Jeesus, en ole elänyt elämääni sinun tahtosi mukaan. Olen tehnyt paljon tyhmyyksiä. Minulle riittää nyt. Anna anteeksi törttöilyni ja tule elämään sydämeeni äläkä koskaan lähde pois minun luotani. Kiitos Jeesus. Aamen.”

Voisi sanoa, että samanaikaisesti valtava lämmön ja ilon tunne täytti minut. Itkin ja nauroin samaan aikaan. Iho oli kananlihalla. Tuota hetkeä en unohda koskaan. Tuntui kuin olisi saanut pienen maistiaisen Taivaan valtakunnasta.

Ei koskaan enää yksin

Ei elämä ole ollut tuon jälkeenkään yhtä iloista teehetkeä. On ollut iloja ja suruja, aivan kuten ennenkin. Mutta noina ilojen ja surujen hetkillä olen saanut tuntea, että Jeesus on kulkenut minun kanssa. En ole koskaan ollut yksin.

”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”

Jes.43:18-19

Tuossa Raamatun kohdassa Herra kehottaa unohtamaan menneet kipeät hetket ja lupaa luoda uuden elämän sydämiimme. Niin olen saanut kokea. Olen saanut kokea myös, että kun kompastun, niin Jumala Jeesuksen tähden nostaa takaisin jaloilleen. Jeesuksen tähden menneet unohdetaan ja Jeesuksen tähden saa jälleen aloittaa alusta.

Rakastakaa, ystävät hyvät, rakastakaa!

Niin, ilman jeesusbussin väen rakkauden tekoja en olisi löytänyt Jeesusta. He itkivät kanssani, nauroivat kanssani, ruokkivat minut, antoivat yösijan, rukoilivat puolestani, kuuntelivat minua. Niin Jeesuskin tekisi. Ilman näitä rakkauden tekoja ei olisi jäinen sydämeni sulanut Jeesukselle. Olin käynyt Alfa-kurssin keväällä 2004 ja pidin kovasti siitä, mutta silloin olin tajunnut uskonasiat lähinnä aivojen tasolla. Ilman näiden uskovien ihmisten rakkautta en olisi ikinä oppinut tuntemaan Jeesusta sydämen tasolla.

Tätä samaa rakkautta on myös Mikaelmessuyhteisö tulvillaan. Heti ovella sinut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi kirkkoon ja messun jälkeen iltapalan aikana voi halutessaan tutustua paremmin seurakuntalaisiin. Jo pienet asiat voivat tehdä suuria juttuja sydämessä. Jeesukselta saatu armo, rakkaus ja ilo sulattavat sydämiä ja niillä löytää syntinen Jeesuksen luokse.

Rakkauden tekoja, isoja ja pieniä, Jeesuksen nimessä, ja sydämiä sulaa! Rakastakaa, ystävät hyvät, rakastakaa!

Kiitos, kun jaat...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter