mennessä Hanne Tuulos | 9.08.2016 | Blogi

Pari viikkoa sitten pääsin nauttimaan leffaelämyksestä, joka oli ollut Yhdysvalloissa viikonlopun eniten katsottu elokuva tullessaan ensi-iltaan. Enkä ihmettele katsojalukuja. Kerta limsalasin ja ystävän seurassa ei ollut tarpeeksi. Oli pakko katsoa elokuva toiseenkin kertaan.
Elokuva tarina on fiktiivinen, mutta siihen voi hyvin eläytyä, koska se on arkipäivää tavalla tai toiselle meille jokaiselle: hyvin usein elämä ei menekään niin kuin olisi toivonut. Tämän voimaannuttavan ja vaikuttavan elokuvan käänteet saavat katsojan välillä nauramaan ja välillä itkemään, välillä molempia yhtäaikaa. ”Voitot eivät tule sattumalta” on yksi elokuvan monesta sanomasta, joka taitaa olla totta. Miss Clara tsemppaa Elisabethin rukoustaisteluun ja opettaa häntä elämään Jumalan lupausten varassa.
Jokainen tarvitsee oman Miss Claran
Tomera, toisaalta lämpimän humoristinen, toisaalta vakava ja jo hieman varttuneemman iän saavuttanut Miss Clara on elokuvan kiistaton helmihahmo. Hän on selkeä hengellinen äiti, joka käy omat rukoustaistelunsa komerossaan ja ottaa suojiinsa nuoremman kiinteistönvälittäjän, Elisabethin. Miss Clara opastaa ja rohkaisee Elisabethia löytämään lähemmäksi Jumalaa, ottamaan todesta Jumalan lupaukset ja taistelemaan vaikean avioliittonsa puolesta. Hän ei jakele epätoivoiselle ja näköalattomalle Elizabethille päänsilityksiä ja latteuksia piristämään häntä. Sen sijaan hän haastaa Elisabethin uskon kasvuun ja pysyy loppuun asti hänen rinnallaan kärsivällisesti neuvoen ja tsempaten. Niin kuin moni meistä, Elisabeth on aluksi sitä mieltä, ettei hänellä työssä käyvänä uraäitinä ole aikaa rukoustaisteluihin.
Yksi suosikkikohtaukseni elokuvassa on Elisabethin vastaus miehelleen Tonylle, kun tämä ihmettelee vaimonsa tyytyväisyyttä ja tyyneyttä mahdottomassa tilanteessa. Elisabeth vastaa: ”Koska tyytyväisyyteni ja iloni ei tule avioliitostamme, ei sinusta, ei menestyksestä, ei olosuhteista, vaan minun iloni on Herrassa Jeesuksessa. Hän tulee ensin.”
Toisessa vaikuttavassa kohtauksessa vakuuttava Miss Clara päättää puheensa Elisabethille sanoihin: ”Näen sinussa taistelijan, joka täytyy herättää henkiin.”
Elisabeth ei olisi löytänyt iloa ja rauhaa eikä hänessä uinuva rukoustaistelija olisi herännyt henkiin ilman Miss Claraa. Hengelliset Isät, äidit, isosiskot ja -veljet ovat tärkeitä. Heidän tehtävä on Miss Claran lailla nähdä potentiaali niissä, joiden rinnalle heidät on johdatettu kulkemaan, uskoa heihin ja antaa heille rohkaisevia ajatuksia siitä, mitä Jumala voi heistä tehdä.
Kenelle sinä voisit olla ”Miss Clara”?
Ajatteletko, että sinulla ei ainakaan vielä ole mitä tarvitaan hengelliseen vanhemmuuteen ja siksi et voi nyt olla ”Miss Clara” kenellekään? Se ei ole totta. Vaikka kokisi olevansa vielä liian alussa ja enemmänkin itse tsempparin tarpeessa, olen varma, että on olemassa joku, joka voisi jo oppia sinulta ja jota voisit rohkaista. Jos pyytää Isää johdattamaan elämäänsä rohkaisua ja rukousystävää tarvitsevan ihmisen, jota voisi hengellisestikin auttaa, tulee saamaan sellaisen. Ja pyydä rohkeasti samalla itsellesikin elämääsi omaa ”Miss Claraa”, joka haastaa sinut uuteen kasvuun.

”Anna minulle toinen, Herra. Johdata minut sen luokse, jota haluat minun auttavan.” (Miss Clara)
mennessä Hanne Tuulos | 17.03.2016 | Blogi

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ”Mikaelmessu”? Kuinka Mikaelmessun syvimmän olemuksen voisi välittää nettisivuvierailun aikana? Näihin kysymyksiin löytyy varmasti satoja aivan erilaisia vastauksia.
Uniikki pala palapelissä
Olen viettänyt viime aikoina hetken jos toisenkin miettien vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin. Mikaelmessun uudet nettisivut aukesivat juuri äsken. Mitä enemmän olen uusien sivujen äärellä viettänyt aikaa, sitä selvemmin olen tullut tietoiseksi siitä, että Mikaelmessu ei ole voinut kehittyä sattumalta siksi messuksi ja yhteisöksi, mikä olemme tänä päivänä. Kun vertaan tilannetta runsaat kolme vuotta sitten tämänhetkiseen tilanteeseen, näen Jumalan vieneen työtään yhteisössä määrätietoisesti tiettyyn suuntaan. Tässä kaupungissa on muitakin messuyhteisöjä, mutta me arvoinemme ja näkymme kanssa olemme aivan uniikki niiden joukossa. Täytämme tässä kaupungissa paikan, joka olisi valtavan tyhjä, jos Mikaelmessuyhteisöä ei olisi.
Maailman lapsia varten
Olen sivujen äärellä ajatellut muun muassa rakkautta, jolla Jeesus on tätä yhteisöä kasvattanut, että voisimme tarjota tänne tuleville ihmisille maailman vaatimusten keskellä kokemuksen armosta, rakkaudesta ja ilosta. Mietin omiakin kasvuprosesseja nyt enemmän siitä näkökulmasta. Mikaelmessu oli huolella harkittu paikaksi, johon saisin juurtua kasvamaan, mutta olen alkanut nähdä asian myös siitä näkökulmasta, että kukaan meistä ei ole täällä sattumalta tai vain itsemme takia. Meidät jokainen on tuotu kasvamaan näihin arvoihin myös siksi, että voisimme olla rakentamassa tätä perhettä niitä maailman lapsia varten, jotka meidän huomaamme uskotaan.
Täsmävastaus täsmärukoukseen
Kun aloin käymään Mikaelmessussa runsaat kolme vuotta sitten, olin jo jonkun aikaa rukoillut itselleni seurakuntaa – ei vain paikkaa, jossa voi joskus käydä, vaan oikeaa kotia. Kuvittelin yhteisöä, joka olisi niin rakas, josta voisi olla niin ylpeä ja johon tuntisi sellaista omistajuutta, että sitä haluaisi olla rakentamassa kaikilla lahjoillaan. Mielessäni oli aika tarkka mielikuva siitä, mitä toivoin. Silloin Mikaelmessu ei kaikilta yksityiskohdiltaan vastannut mielikuvaa, mutta jäin. Jotenkin ei ollut energiaa lähteä eteenpäin ja tämä oli ihan ok. Sitä paitsi joku tässä viehätti tavattomasti.
Muita asioita, joita uusien sivujen äärellä olen juuttunut miettimään, ovat Jumalan hyvyys, johdatus ja ennalta näkeminen siinä, minne Hän halusi minut viedä. Jonkun aikaa kotiutumiseni jälkeen olin keskellä omia prosessejani, joissa tämä yhteisö ja sen osoittama välittäminen ja armo olivat keskeisellä paikalla. Niihin aikoihin kerran mieleeni nousivat sanat, jotka uskoin tulleen Jumalalta – ja joiden nyt tiedän tulleen Häneltä: ”Minä kävin läpi kaikki seurakunnat tässä kaupungissa sinua varten. Punnitsin niitä huolella jokaisen pyytämäsi yksityiskohdan kannalta – ja tämä on sinulle paras. Nämä ihmiset tulevat rakastamaan sinua.”
Jumalan lupaamaa välittämistä olen saanut kokea ja se tuntui alusta lähtien niin kallisarvoiselta, että olin valmis sen takia tinkimään muista yksityiskohdista. Luulin Jumalan yrittäneen tästä puhuakin – että rakkaus oli tärkeämpi, että Hän oli kyllä punninnut pyytämiäni yksityiskohtia, mutta rakkaus oli painanut vaakakupissa eniten. Ja kiitos, sekin olisi ollut riittävää! Aivan yhtäkkiä näin muutakin: Mikaelmessu ja sen ympärillä oleva yhteisö todella alkavat olla myös yksityiskohdiltaan ja tyyliltään enemmän ja enemmän juuri sellainen paikka minkä alunperinkin näin ajatuksissani ja mitä Jumalalta täsmäpyysin. Hänellä siis oli koko ajan selkeä suunnitelma mihin suuntaan Hän aikoo meitä kuljettaa ja Hän tiesi varsin tarkasti kuinka tämä tulisi olemaan vastaus rukoukseeni jonkun ajan kuluttua. Meni kylmät väreet kun tämän tajusin sivujen äärellä tuhannennen kerran niiden Mikaelmessusta antamaa vaikutelmaa kuulostellessani. Valtavaa, kuinka huolella Jumala punnitsee asioita valmistellessaan rukousvastauksia ja kuinka Hän näkee paljon kauemmaksi kuin me. Tänä päivänä olen täynnä kiitosta siitä, että saan olla kanssanne osa tätä kaikkea.
Etsi syvin olemus
…ihmeellistä kuinka syviin ajatuksiin voi päästä nettisivuilla. Etsi sinäkin uusilta sivuiltamme Mikaelmessun syvin olemus ja katso mihin pohdintoihin se sinut vie. Sen jälkeen voit uudelleen vastata mielessäsi kysymykseen, mitä Mikaelmessu tuo mieleen. Toivottavasti kuva on selkiintynyt ja monipuolistunut – ja näkemäsi ja lukemasi tuntunut siltä, että päätät lähteä tutustumaan meihin livenä seuraavaan Mikaelmessuun. Tervetuloa!